Top Sport Experience 2008 järjestettiin tänä vuonna Jyväskylän liepeillä, Peurungalla. Viime vuonna joukkueen jäsenet Pekka ja Jaakko olivat voittaneet kilpailun toisen joukkueen nimissä, mutta nyt oli aika kisata voitosta Omjakonin nimen alla. Ennakkoasetelmien mukaan voitto oli aivan mahdollista, joskin useat joukkueet aiheuttivat pientä päänvaivaa Omjakon miehille.
Kilpailupaikalle joukkue saapui sopivasti kuuden jälkeen piirtämään reittiä ja leikkelemään karttaa. Kuten ennakoissa oli ilmoiteltu, tulisi reitti sisältämään paljon pyöräilyä, sisältäen myös hieman skikkausta ja suunnistusta jalkaisin. Kartan suuresta koosta johtuen päätti Pekka jättää karttatelineen auton takaluukkuun ja kieputella 1:20000 mittakaavassa olevaa karttaa käsin pyöräillessä. Sivusta seuranneena voin vain todeta, että käy se suunnistaminen taitavalta kaverilta niinkin.
Startti Peurungan kylpylän pihasta paukahti klo 8, josta joukkueet säntäilivät puolentoista kilometrin prologiin. Joukkueet lähtivät kauhealla vauhdilla liikkeelle, kunnes 200 metrin jälkeen koko letka pysähtyi lähes täysin. Kaikki ihmettelivät miten ihmeessä karttaa pitäisi oikein lukea ja kukaan ei heti ymmärtänyt, että kyseessä oli peilikuvakartta. Itsekin ehdin ihmetellä miten ennen niin taitavasti kartan kanssa toimineet suunnistajamme olivat hetken aivan hukassa. Vika kuitenkin löytyi suhteellisen nopeasti ja rastit löytyivät mukavasti kärjen takana. Prologista tulimme noin 30 sekuntia kärkeä eli X3:n porukkaa perässä.
Vaihdon suoritimme ripeästi, koska olimme vetäneet prologin pyöräkengissä. Johtavan joukkueen selät saimme nopeasti näkyviin ja ensimmäisellä muutaman kilometrin asfalttipätkällä pääsimmekin heidän imuunsa, jossa ajelimme poikien tehdessä suurimman työn. Epäonneksemme prologin kartta kuitenkin putosi Pekan kalsareista ja jottemme olisi saaneet minkäänlaisia sanktioita hukatusta kartasta, oli Jaakko pysähtynyt sitä penkalta keräilemään. Jouduimme uudestaan tekemään saman työn, minkä jo aiemmin olimme tehneet eli ajamaan kärjen selän kiinni. Tähänkään takaa-ajoon emme liikaa aikaa käyttäneet, sillä tiesimme poikien painelevan karkuun, jos tilaisuus siihen tulee. Ennen ensimmäistä rastia oli kuuden hengen letka taas kasassa ja rastin jälkeen lähdimmekin tetsaamaan halki metsän etsien samalla seuraavalle metsäautotielle vievän polun päätä. Osuimme polulle hetkeä ennen X3:a, jolloin päätimme lisätä kaasua. Seuraavalle rastille mennessä olimme tehneet heihin pienen raon, jonka turvin pääsimme ratkaisemaan sana-arvoituksia. Onnistuimme ratkaisemaan heti ensimmäisen tehtävän kolmesta mahdollisesta kun kakkosena tullut taisi käydä läpi kaikki kolme tehtävää. Tässä vaiheessa kun jalat alkoivat olla mukavasti lämpöisenä, oli aika painaa kaasua. Ennen seuraavaa rastia pystyimme tekemään pientä eroa takana tuleviin ja muutamaan otteeseen heihin törmätessämme pystyimme toteamaan, että eroa oli muutama minuutti. Paluu ensimmäiseen vaihtoon meni mukavasti vuorovedolla myllytellessä ja geeliä imiessä. Vauhti oli pysynyt koko ajan hyvänä ja tiesimme, että jos haavereita, pummeja tai tummumisia ei tapahdu, ei takaa ihan heti olla kannassa. Vaihtopaikalla ei ollut tarvetta jähiä vaan jatkoimme heti leimauksen jälkeen kohti suunnistusosuutta. Suunnistuspaikalle päästyämme jatkoimme heti matkaamme vaihtamatta lenkkareita jalkaan, sillä suunnistus ei ollut kuin muutaman kilometrin pituinen. Suunnistuspätkästä järjestäjä oli loihtinut varsin nousuvoittoisen ja pyöräkengillä nousut saivat pohkeet ilmoittamaan olemassaolostaan. Suunnistaessa teimme ehkä suurimman virheemme mikä kisassa kohdalle osui. Sen sijaan, että olisimme kävelleet tyylikkäästi rappusia pitkin mäen laelle, päätimme raivata tiemme kapeaa polkua pitkin määränpään ollessa sama. Tähän voimme laskea kuluneen ehkä minuutin enemmän kuin mitä rappusia pitkin olisi mennyt. Loppu suunnistuksesta kului ongelmitta. Suunnistuksen jälkeen pyöräily jatkui kaivatulla maastopyöräilyllä. Tähän asti olimme ajelleet maanteitä pitkin, joten pienet kivikot ja juurakot olivat mukavaa vaihtelua. Nyt eteen tuli myös ensimmäiset reitinvalintaongelmat, mutta kisan jälkeen gps-seurannasta päätellen voimme todeta, että valintamme olivat oikeita, sillä eroa takaa tuleviin syntyi lisää tällä välillä. Vaihdon jälkeen oli vuorossa skikkausta Laukaan keskustassa, joten vaihdosta piti ottaa sauvat mukaan. Sauvojen noutaja määrättiin jo ennen vaihtoa, joten taas kerran vaihto sujui ripeästi ja jatkoimme heti kohti Laukaata. Skikkailuosuudella kaikki eivät päässeet hiihtelemään vaan yhden skikatessa muut ajoivat pyörällä. Skikkailua kukaan ei porukastamme ollut aikaisemmin kokeillut, joten eniten talvella latuja hinkannut Jaakko sai kunnian käskeä kesän hittituotetta. Matkalla olimme miettineet parasta ratkaisua edetä mahdollisimman nopeasti ja valitsemamme metodi osoittautuikin parhaimmaksi tavaksi. Sauvojen ollessa mukana, skikkaaja vain roikkui sauvojen päässä pyöräilijöiden häntä vetäessä. Asfaltti osoittautui paljon nopeammaksi kuin hiekka, joten pieniä mutkia kannatti tehdä rasteja hakiessa. Kisan jälkeen mielipiteet skikkailusta olivat aika yksipuolisia ja ainakaan itsellä Skikejä ei eteisestä vielä löydy. Skikkailusta suuntasimme kohti vaihtopaikkaa ja viimeistä osuutta. Muutaman kilometrin matka sujui mukavasti tankatessamme energiaa viimeiselle osuudelle. Viimeisellä osuudella tehtävänämme oli kiertää Peurunkajärvi sekä suorittaa muutama seikkailullinen tehtävä. Vauhti oli pysynyt koko kisan hyvänä eikä osuudelle lähdettäessä ollut mitään aikeita vauhtia hiljentää. Emme tienneet juuri mitään erosta takana tulevaan, joten vuoroveto alkoi puhua heti vaihdosta päästyämme. Peurunkajärven länsipuolinen tie oli asfaltoitu, joten meno oli sen mukaista. Pohjoisessa olevat rastit löytyivät mukavasti eikä takaa tulevia näkynyt pitkien suorienkaan päässä. Toiseksi viimeinen tehtävärasti oli viety hiekkakuoppaan, jossa jokaisen piti suorittaa yksi tehtävä. Jako tehtäviin kävi jo lähes kättä heilauttamalla ja hetkessä miehet sinkoilivat suorittamaan osuuksiaan. Jaakko juoksenteli motivaatiomonttua ylös alas, Pekka teki saman pyörällä ja Ville kaivoi poteroa kivikkoiseen maahan. Tehtävään ei käytetty sen enempää aikaa ja matka jatkui muutaman rastin kautta kohti viimeistä tehtävärastia, joka sijaitsi Varjolan tilalla. Järjestäjät eivät olleet odottaneet kärjen vetävän niin kovaa vauhtia kuin olimme menneet, joten tehtävärastilla saimme odotella pienen hetken ennen kuin saimme luvan suorittaa tehtävät. Paikkana oli varsin komea koskikapeikko, jonka yli yksi jäsen liukui rissan avulla, toisen tehtävänä oli nuorallakävely ja kolmas laskeutui köydellä. Suoritettuamme tehtävän takaa-ajajia ei näkynyt, joten tavoitteenamme oli edetä muutaman kilometrin matka maaliin ripeästi, mutta ilman hölmöilyjä. Ennen maalia saimme nousta vielä muutaman tiukan mäen sekä aitoa esteitä suolla. Maalissa kello pysähtyi aikaan 3h55min, joka oli puolitoista tuntia nopeampi kuin ratamestarin tavoiteaika.
Maaliintulon jälkeen jäimme odottelemaan kuinka paljon toiseksi tuleva joukkue meistä jäisi. X3 saapui maaliin noin 15 minuuttia perässä ja kolmanneksi saapui Nousukunnon joukkue noin 45 minuuttia perässä. Omjakonin kisa sujui tällä kertaa varsin mainiosti. Sujuvuus alkoi olla jo sillä tasolla mitä pitääkin, sillä ylimääräisiä ei sählätty missään ja kaikilla oli homma selvillä kun jotain piti tehdä. Vauhtia tiimin on haettava lisää myös muista kun seikkailukisoista ja kaikilla lajirepertuaari onkin aika kattava, joten toivottavasti kaikki osa-alueet tulevat jatkossa vielä nopeammiksi. Pieniä taktisia muutoksia tulemme varmasti kokeilemaan ainakin suunnistuksen jakamisessa.
Järjestäjille suuri kiitos hyvin järjestetystä kisasta. Pienenä vinkkinä ensi vuotta ajatellen voisi mainita, että pyöräilyä siirrettäisiin asfaltilta hieman enemmän metsäteille ja jalkasuunnistusta lisättäisiin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti