6.5.2008

Omjakonin tie voittoon TEA:ssa



Omjakon otti osaa jo perinteikkääseen TietoEnator Adventure raceen, joka järjestettiin vappuna Karlstadissa. Tiimillä olisi edessä noin 230 kilometrin matka ja noin puolentoista vuorokauden urakka.

Juuri sopivasti kisa-aamuna alkoi sataa ripsotella, joka jatkui käytännössä koko kisan ajan. Sade ei Omjakonia haitannut, koska kisa alkoi hyvin heti alussa Omjakonin näyttäessä tahtia ensimmäisellä etapilla. Ensimmäinen etappi piti sisällään lyhyen kanoottispurtin, jonka kääntöpaikalla oli karttojen jako melontaa seuraavalle n. 6km juoksu/suunnistuspätkälle, jossa oli haastava apinasilta-tehtävä. Apinasilta oli haastava koska siinä liikuttiin kahteen suuntaan ja tiimit joutuivat ohittelemaan vastaantulijoita ja taiteilemaan samalla löysähköllä vaijerilla Siitä lähdettiin sitten toiselle etapille, joka piti sisällään lyhyen melontapätkän järven toiselle puolelle sekä rullaluistelu- ja juoksupätkän. Ko. etappi oli noin 18 kilometriä pitkä. Omjakon pääsi heti Light male -sarjan kärjen perään melomaan ja rullaluistelemaan. Rullaluistelu sujui hyvin märästä kelistä ja kurasta huolimatta.

Tiimien matka jatkui ensimmäisellä pidemmällä etapilla kohti toista TA:ta. Edessä oli siten noin 55 km maastopyöräilyä, jossa Omjakonin johto haastettiin oikeastaan ensimmäisen ja viimeisen kerran. Kartan epäselvyyden takia Omjakon teki pienen reitinvalintavirheen. Pienen pyörien raahaamisen metsässä jälkeen saavuttiin hiekkatielle, jossa samaan aikaan Light mix -sarjan toiseksi tullut SMS Norr painoi ohi iloisesti "hejaten". Sanoisinko ennemminkin meidän suusta: pe¤%Xe. No, ei muuta kun perään ja tulimmekin SMS Norrin kanssa samaan aikaan vaihtoon ja seuraavalle rullaluistelu/juoksuosuudelle, joka oli noin 17 kilometriä pitkä. Juoksuosuuksia ei ollut kuin yksi ja sekin oli niin lyhyt, vain 3 km, että rullaluistimet kainaloon ja reippaaseen juoksuun. Rullaluistelussa sai olla tiimillä vain yhdet sauvat ja niitä käytti Outi tällä osuudella. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska tiimi sai taas vedettyä eroa tällä osuudella noin 10 minuuttia. SMS Norrin naiskisailija ei rullaluistellut kovinkaan aktiivisen oloisesti, joten ero heihin tuli aika helposti.

Kuudes etappi oli jälleen pyöräily, noin 55 km, jossa oli kiipeilytehtäviä myös mukana. Etappi oli rutiinisuoritus nopeine kiipeilytehtävine ja saimme tehtyä ne vielä suhteellisen lyhyellä jonotusajalla. Lopulta SMS Norr tuli kiipeilyrastille juuri kun olimme lähdössä. Eroa tuli siten 25 minuuttia.



Seitsemäs etappi tuli olemaan ennakkotietojen mukaan kisan ratkaisuosuus, ja niin se sitä kyllä olikin. Luvassa oli siis 33 kilometriä juoksua ja rullaluistelua ja kiipeilymomentti uinteineen yöllä sateessa. Omjakon lähti reippaasti liikenteeseen ja rullaluisteli ensimmäisen asfaltti- ja hiekkatiepätkän hämärässä, jossa otimme miestenkisan johdossa olleet tanskalaiset kiinni ja yhdessä pidimme vauhtia sen verran että tiimi ehti hakemaan hyvin rasteja ennen täysin pimeää aikaa. Rullaluistelu sateessa ja pimeässä oli mielenkiintoista, koska alamäissä ei nähnyt eteensä laisinkaan, kun otsalampun valo heijastui kaikkiin sadepisaroihin. Ei kaaduttu. En muista montako tuntia juostiin ja luisteltiin ennen kiipeily- ja uintirastia, mutta sinne päästiin hyvissä ajoin samoihin aikoihin kun Male-tiimin kärkikin tuli. Flying-fox-rasti oli upeasti järjestetty ja sillä sai hienon vauhdin toiselle puolelle jokea. Kaiken kukkuraksi järjestäjät olivat laittaneet "grillin" kuumaksi ja yllättäneet kisailijat tarjoamalla kahvia, mehua ja yhden sortin tortilloja. Herkkua. Tiimiläisistä toisen piti vielä uida uimapatjan kanssa toiselle puolelle jokea palauttamaan rissa ja yhdet valjaat. Heikki suoritti sen upeasti!

Tilannekomiikkaa:
- Ruotsalainen multisport-Jorma: tässä on sullekin tämä märkäpuku... (ojentaa)
- Heikki: mihin sitä tarvitaan?
- Ruotsalainen multisport-jorma: No, uintiin ettei tule kylmä...
- Heikki: no ei sitä tämmöisissä tarvita ei täällä ole edes kylmä

Ruotsalaisen multisport-Jorman ilme olisi ollut tallentamisen arvoinen, mutta sitä harmi vaan eivät kisaa kuvanneet henkilöt huomanneet. Rastilla ollut "grillin"henkilö oli aika puhelias tyyppi eikä hänellä siten ollut mikään kiire tehdä niitä tortilloita kisailijoille. Onneksi Outi kävi Heikin uidessa hakemassa pari tortillaa, jotka grillinpitäjä sai vihdoin ja viimein tehtyä. Meinasi kärsivällisyys olla koetuksella odotellessa. Kaiken kaikkiaan Omjakon pelasi uintipätkällä paljon aikaa ja ohitti siten Miesten-sarjan kärjen. Tästä eteenpäin edettiin omaa suoritusta vaihtoon asti tiukasti tahtia ylläpitäen ja lopulta olimmekin etapin toiseksi nopein joukkue mukaan lukien myös miesjoukkueet.



Noin kolmelta yöllä Omjakon aloitti kahdeksannen etapin, joka oli kanoottimelontaa joessa ja järvessä. Ilma oli tyyni ja sade taukosi. Aurinko alkoi nousta ja oli kaunis aamu. Omjakonin seurana olikin monia majavia ja vesilintuja. Musta mieli oli ainoastaan paikallisilla lintumetsästäjillä, jotka eivät saaneet varmasti laisinkaan lintusaalista, kun kanootista kuului niin kova puheen pälpätys. Saalista ei ollut mahdollista varmaankaan saada sellaisen metelin jälkeen mistään pitkään aikaan. Metsästäjät eivät varmaan olleet tietoisia meneillään olevasta kisasta. Melonnan puolivälissä oli saaressa suunnistus, johon meni noin tunti uimahyppyineen. Uimahyppy tehtiin kalliolta ja sen suoritti jokaisesta joukkueesta vähintään yksi henkilö, joka arvalla sattui olemaan Heikki. Ilma oli tyyni eikä kovin kylmä, joten ihan ok tehtävä siihen väliin. Omjakon mietti saarisuunnistuksen aikana, että jos toisena oleva SMS Norr ei ole tullut saarelle silloin kun Omjakon lähtee niin silloin ei ole kovinkaan suuria paineita. SMS tuli saarelle vasta paljon myöhemmin. Omjakon saapui Light Male ja Mix -sarjoista toisena kyseessä olevalle saarelle. Melonta jatkui vielä vastavirtaan Karlstadin keskustaa kohti, jolloin yksi Male-sarjan tiimi kauhoi nopeasti ohi. Vastavirtaan melonta osoittautui aika hitaaksi hommaksi, mutta reilun parin tunnin kauhomisen jälkeen keskustan vaihtopaikka oli käsillä.



Keskustassa oli edessä neljä lyhyttä kaupunkiosuutta, joista ensimmäinen oli rullaluistelu ja juoksu noin 9 kilometriä. Omjakon teki sen rauhaisin mielin ja palasi takaisin vaihtopaikalle aloittaakseen lyhyen melonta/juoksuosuuden. Melonnassa tiimit pujottelivat vanhan kivisillan pylväitä myötä- ja vastavirtaan ja meloivat sen jälkeen takaisin vaihtopaikan tuntumaan. Vaihtopaikka sijaitsi joen varrella, joten melontaosuudelle saatiin ujutettua kiipeilytehtäviä. Tehtävänä oli siirtyä kanootista sillalla roikkuvaan köyteen ja nousta sitä pitkin ylös toisen tiimiläisen auttaessa. Omjakon suoritti tehtävän nopeasti ja palasi jälleen vaihtoon. Toisiksi viimeinen etappi oli pyöräily 10 km ja se tapahtui keskustan tuntumassa. Tässä vaiheessa näimme myös SMS Norrin. Viimeinen etappi ennen maalia oli aivan parin kilometrin pituinen juoksu- ja kiipeily- ja uintitehtävä. Tiimien piti laskeutua paikallisen ostoskeskuksen ylimmästä kerroksesta katutasoon ja juosta sen jälkeen vaihtopaikan läheisyyteen toiselle puolelle jokea. Joki piti ylittää uimalla käyttämällä uimapatjoja. Uinti sujui Omjakonilta hyvin. Osa Male-sarjan miehistä vahingossa lähti virran mukana väärään suuntaan ja järjestäjien piti noutaa heidät pois väärästä paikasta. Onneksi Omjakon osasi arvioida suurin piirtein mistä kohtaa virta ei lähde viemään tiimiläisiä väärään suuntaan. Omjakon tuli maaliin noin 27,5 tunnin kisailun jälkeen ensimmäisenä mix-sarjassa ja kolmanneksi Male-sarjassa. Kisan viimeisen tunnin aikana alkoi paistaa aurinko ja kelistä tuli mitä mahtavin.

Omjakonille kisa oli hieno ja ainakin allekirjoittanut oppi paljon uutta kisaamisesta, jota toivottavasti osaa hyödyntää myöhemmissäkin kisoissa. Kisajärjestäjät olivat tehneet kovan homman järjestääkseen hyvin toimivan kisan live-seurantoineen ja hienoine reittivalintoineen.



Kiitos kuuluu myös ison urakan tehneelle huoltajalle, joka oli ensimmäistä kertaa kisareissulla ja sai näin ollen ensimmäisen kosketuksen seikkailu-kisailun maailmaan. Omjakonin huoltajana toimi Outin isä, joka oli sopivasti vapun lomalla ja pääsi aktiivilomalle Karlstadiin.

Outi

3.5.2008

TEA 2008 - Lars "Proffa" Lundegård haastattelee

Osoitteesta: http://www.adventureevent.se/tea2008/News.aspx?id=98

Interview with OMJAKON after their victory in Ligt Mix:
Heikki Hihnala
Outi Seppä

OMJAKON is not a such recognized team here in Sweden. But in fact, they have beaten Team Finland, more times than they have been beaten.
Editors note. Outi and Heikki is a team that is ver easy to talk with and you notice that they function good together.

- What's your background?
Outi Seppä - Mostly running
Heikki Hihnala - Originally Ice hockey. Started AR 2002.
Last time they was together was when they won Czech Adventure Race (The race is international championships of the Czech republic)

- So, what about your race?
The race was really good.
The first sections went really well. We was consistently in a "Keep pushing"-mode in the very beginning we did misstankes when we pushed. Supricingly because you ar then fresh, but maybe we pushed a bit too hard. Gradually, the misstakes was fewer and fewer and then we got our pay-back.

- Possitve things!
The team-work has worked well. The pulling on MTB and helping each other. Heikki: The only bad thing was that I wasent as strong as usual on MTB.
We had a really good part in SS10, the part when you have the swamp and flying fox. (I noticed that when I met them at the flying fox. For example. I don't think many teams did such a good switch and the also found a shortcut to the start of the fllying fox that no other teams found)

- What was best with the course?
Heikkki: The swim in Klarälven. (i don't think any one else has ranked that as there first possitive things directly after the race)
Outi: The night running. You are so concentrated and focus so it just flows.

- Paddlng?
We still have ice, so this is the first time this year.

- What about next year?
We like that the race is so early in the season so if it just fits into our schedule.

- Ok thanks!
/Lars Lundegård

TEA 2008 - Kisaseuranta 14:30

OMJAKON VINNER!

Omjakonin johto oli niin tanakka, että sateliittireportterikin malttoi poistua hetkeksi lenkille ulkoilmastudiostaan ja kisajuomien ääreltä.

27 tuntia, 24 minuuttia ja 33 sekunttia juoksua, suunnistusta, kajakkimelontaa, kanoottimelontaa, kiipeilyä, köysinousua, maastopyöräilyä ja rullaluistelua, jonka jälkeen voitiin todeta jälleen Omjakonin paremmuus.

HEJA HEJA!

TEA 2008 - Kisaseuranta 12:00

Enää 16km!


Kuva: TEA2008

9. osuus rullaluisteluineen on takana ja TietoEnator 2008 alkaa olemaan Omjakonin repussa. Jäljellä on vielä kolme lyhkästä osuutta, eli: 10-melonta 4km (noin 45min), 11-fillari 10km (n. 40min) ja 12-loppukiri 2km (n. 15min). Näinpä voimme odotella voittajaa maaliin jo ennen kello 14:ä.

Takana tulevat joukkueet ovat edelleen melomassa osuudella 8.

KOM IGEN!

Takana:
1 - Juoksu / Melonta 1km
2 - Juoksu 6km
3 - Melonta/Luistelu/Juoksu 18km
4 - Maastopyöräily 54km
5 - Luistelu/Juoksu 17km
6 - Maastopyöräily/Juoksu 54km
7 - Luistelu/Juoksu 31km
8 - Kajakkimelonta 30km
9 - Luistelu/Juoksu 9km
10 - Kajakkimelonta/Juoksu 4km
11 - Maastopyöräily 10km
12 - Juoksu 2km

TEA 2008 - Kisaseuranta 09:56

Omjakon edelleen kärjessä!

Ykkössijalla työstävät Outi ja Heikki ovat kasvattaneet eroa toisena tulevaan SMS Norr:iin. Lähdettäessä 30km:n melontaosuudelle kaulaa on jo turvallisen tuntuiset 2h 34min. Tällä haavaa Omjakon lähestyy melontapätkän loppua.

------------
Lisäys 11:00
Kajakkipätkä eli osuus 8 takana. Seuraava osuus (9.) on 9km pitkä ja sisältää rullaluistelua sekä juoksua Karlsdtadin keskustassa. Kesto noin tunti.

--------------------------------
Tilanne lähdettäessä osuudelle 8:
1. #38 OMJAKON, Fin
-------05-03 03:14:55
2. #56 SMS Norr, Swe
-------05-03 05:48:20
3. #52 Stockholm Multisport Mix, Swe
-------05-03 06:29:39
4. #50 Acronkanoter.se, Swe
-------05-03 07:27:21
ynnä muut...
--------------------------------

TEA Leaderboard

2.5.2008

TEA 2008 - Kisaseuranta 23:07

Outi ja Heikki repii eroa!

Omjakon on pistänyt 6. osuudella isompaa pykälää silmään ja kadonnut horisonttiin. Kiipeilytehtäviä sisältänyt pyöräilyosuus on ollut tykkisuoritus, sillä ero on toisena tulevaan SMS Norr:iin jo yli 40 minuuttia. Myös kiipeilyotehtävätkin ovat menneet nappiin sillä Omjakonin osuusaika on yli 20 minuuttia parempi kun nopeimpien miesjoukkueiden aika.

Miesparien sarjassa Bjurfors on keskeyttänyt kärkipaikalta ja näinpä Omjakon on osuudelle 7. - Rullalauistelu/Juoksu lähdettäessä 6 minuuttia edellä miesten kärkeä. Eli hyvää peesiä tarjolla, mutta kuka peesaa ketä?

Sateen kastelema öinen asvaltti on jokaisen unelmakeli rullaluisteluun ja väliin tietty painetaan sorateitäkin. Pientä verrattuna parin vuoden takaiseen räntäsateeseen ja 5 cm loskakerrokseen.

********************
Lisäys klo 00:14
Omjakon on miestensarjan kärkitiimin Multitude Salomon kanssa joen ylittävässä köysiliu'ussa (flying fox). Tässä kohdin on suurinpiirtein 2/3 luistelu/juoksu-osuudesta jäljellä, ennen siirtymistä kajakeihin.


Kuva: TEA2008

--------------------------------
Tilanne kärjen osalta osuudelle 7 lähdettäessä:
1. #38 OMJAKON, Fin
--------20:42:00
2. #56 SMS Norr, Swe
--------21:24:00
...ym
--------------------------------
TEA Leaderboard


Kuva: TEA2008

TEA 2008 - Kisaseuranta 21:26

Omjakon kiipeilyrastilla ensimmäisenä, kaulaa 11 minuuttia. Kiipeilyrastin odotettu kesto 30-60 minuuttia.

TEA:n uutisista:
2008-05-02 18:53:45
Leader in Light Mix arrived CP3-3 Climbings

OMJAKON Kapten Heikki Hihnala Outi Seppä

- How is it going?
Some small misstakes only.
Little bit hungry and thirsty, as usal. Good Speed. We are not tired ... yet.

- Whats going best?
The SS0-SS1-SS2, we like when You mix different diciplines.
...



Kuva: TEA2008

--------------------------------
Tilanne rastilla 3-3, kiipeily (Osuus 6)):
1. #38 OMJAKON, Fin
--------18:26:00
2. #56 SMS Norr, Swe
--------18:37:00
3. #52 Stockholm Multisport Mix, Swe
--------19:43:00
4. #50 Acronkanoter.se, Swe
--------20:03:00
5. #57 Craft Multitude, Nor
--------20:17:00
6. #52 TietoEnator Adventure, Swe
--------21:13:00
...ynnä muut
--------------------------------


TEA Leaderboard

TEA 2008 - Kisaseuranta 19:04

Vihdoinkin yksin, kärjessä!

Heikki ja Outi ovat saaneet tehtyä hiukan eroa toisena tulevaan SMS Norr:iin. Sateen liukastama luisteluosuus näytti sopivan Omjakonille sillä 17km osuus sujui 12 minuuttia ruotsalaisia nopeammin. Tähän päälle vielä nopea vaihto energiatankkauksineen ennen osuutta 6 (Pyöräily/Juoksu) Näin Omjakon pääsi lähtemään seuraavalle pätkälle 17 minuutin johdossa.

--------------------------------
Tilanne kärjen osalta(osuus 6:n lähtö):
1. #38 OMJAKON, Fin
--------17:32:00
2. #56 SMS Norr, Swe
--------17:49:00
...
--------------------------------
TEA Leaderboard

TEA 2008 - Kisaseuranta 17:42

OMJAKON ja SMS Norr painavat kahdestaan kärjessä. Kolmantena tuleva Stockholm Multisport Mix on jäänyt 48 minuuttia.


Kuva: TEA2008
SMS Norr nousi pyöräilyn aikana Omjakonin kanssa tasoihin. Kärkikaksikot ovat aloittaneet nyt juoksupätkillä maustetun rullaluisteluosuuden.

--------------------------------
Tilanne kärjen osalta(osuus 5:n lähtö):
1. #38 OMJAKON, Fin
--------16:00:00
1. #56 SMS Norr, Swe
--------16:00:00
3. #52 Stockholm Multisport Mix, Swe
--------16:48:00
muut tiimit eivät ole vielä suoriutuneet osuudesta 4 - maastopyöräily
--------------------------------
TEA Leaderboard


Kuva: TEA2008

TEA 2008 - Kisaseuranta 14:32

Heikki ja Outi kärjessä!


Kuva: TEA2008

Omjakonilla 12 minuutin kaula lähdettäessä 4. osuudelle eli 54 kilometrin pyöräilyyn. Miestensarjan kärkitiimeiltä tarjolla hyviä peesejä...

--------------------------------
Tilanne kärjen osalta(osuus 4:n lähtö):
1. #38 OMJAKON, Fin
--------12:47:52
2. #56 SMS Norr, Swe
--------12:59:44
3. #52 Stockholm Multisport Mix, Swe
--------13:22:48
4. #57 Craft Multitude, Nor
--------13:33:00
5. #50 Acronkanoter.se, Swe
--------13:37:09
ynnä muut...
--------------------------------

Ja eikun uusia päivityksiä odottelemaan!