15.1.2009

Loppiaisen rogaining

Omjakonin kolmikko Heikki, Jaska ja Ville kävivät loppiaisena juoksentelemassa Nuuksion metsissä järjestetyssä rogainingharjoituksessa. Säätiedotukset olivat luvanneet tiistaille loistavaa pikkupakkasta, joten päätimme lähteä viettämään mukavaa ulkoilupäivää. Harjoituksen olivat järjestäneet paikalliset rogainingharrastajat, joita on suuri kiittäminen siitä, että olivat viitsineet viedä rasteja metsän täyteen muiden iloksi.
Kilpailu oli perinteinen kahdeksan tunnin rogaining, joskin rasteja oli sen verran vähän, että järjestäjä epäili osan joukkueista keräävän kaikki ennen määräaikaa. Startti tapahtui Velskolan toimintakeskuksesta, jonne saavuimme mukavasti puoli tuntia ennen starttia. Järjestäjät olivat luvanneet mallikarttanse meille, sillä emme olleet ehtineet hankkia karttoja edellisenä iltana tehdyn lähtöpäätöksen jälkeen. Osaltamme harjoitus sujui mukavasti ilman suurempia pummeja ja kun juoksukin maittoi, niin mikäs aurinkoisena päivänä on sen mukavampaa kun juosta pitkin komeita maastoja. Lumeton, mutta kylmä alkuvuosi oli luonut mahtavat puitteet retkiluisteluun ja alueen pikkujärvet olivatkin täynnä ihmisiä luistelemassa. Harjoitukseen käytimme aikaa karvan verran yli 7 tuntia, jonka aikana kilometrejä kertyi noin 50. Hyvä harjoitus niin juoksun kuin suunnistuksenkin näkökulmasta.
Järjestäjät uhkailivat järjestää keväällä toisen harjoitusrogainingin ja kaikkien, jotka aikovat suunnata elokuussa Ylläkselle kannattaa tämä harjoitusmahdollisuus hyödyntää.





3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sairasta touhua. Mutta sitten kun viikon liikuntoiluissa lukee Heikin kohdalla, että bodypump, niin meikäläinenkin alkaa käydä lenkillä ;-)

masa

Anonyymi kirjoitti...

Kertokaahan mistä tuosta kevään mahdollisesta treenirogainingista saisi inffoa? Tämä Loppiais-kisakaan kun ei kantautunut tänne 100km päähän...

Helpporasti, helpporasti.... kirjoitti...

Virallinen AR-toimittaja N.Toimela vuoti tapahtuman ja lisäinfoa löytyi osoitteesta.
http://www.freebok.net/books/Rastijyry/view.html
Toinen paikka josta infoa löytyy on facebook ja siellä hakusanaksi kevät rogaining vai mikä se oli.