28.5.2009

Voitto Bimbachesta!

uomalaiset voittivat Espanjassa käydyn Bimbache extreme -seikkailukisan selkeästi. Multisport.fi –joukkueessa kisasivat Outi ja Pekka sekä Monosen Janne ja Jäppisen Eero. Seuraavassa pientä raporttia kisan kulusta.

Kisareissuun lähdettiin jo kisaa edeltävänä lauantaina Helsingistä kohti Madridia. Lauantai sujui leppoisasti lentokentillä ja lentokoneissa istuskellen, sen jälkeen bussissa maisemia, (lue: lähinnä peltoaukeaa), katsellen. Bussimatka Madridista Leonin maakunnassa sijaitsevaan Vegacerveran kylään kesti noin viisi tuntia. Matkalla pysähdyttiin supermarkettiin 25 minuutiksi kisaruokaa ostamaan, tuli hiukan kiire. Myöhemmin bussimatkalla pidettiin toinen n. 45 minuutin tauko, joka pönötettiin hiljaisen kahvilan parkkipaikalla ihmetellen, mitä ihmettä siellä oikein taukoilemme. Illalla majoituttiin erääseen mökkikylään, jossa punkattiin ruotsalaisen Team Exploren kanssa. Lauantai-ilta sujui illallisen merkeissä. Sunnuntaina alkoi kamavälppäys, pakollisten varusteiden tsekkaus ja karttojen jako. Kartat saatiin vasta illalla, joten sitä ennen kaikki kisakamat oli saatava ojennukseen, tai paremminkin sullottua kisajärjestäjien jakamaan neljään tynnyriin. Tynnyrit jaettiin lajien perusteella, eli kaikilla tiimeillä oli trek-, MTB-, Kayak- ja Camp –tynnyrit. Lisäksi rullaluistimet olivat omassa kassissaan. Taisimme olla ainoa joukkue, joka sai kamansa tynnyreihin ja vielä kannen kunnolla kiinni. Oman mausteensa tynnyrihässäkkään toi se, että tiimit eivät nähneet kisan kaikissa 15 vaihdossa kaikkia tynnyreitä vaan vain osan. Kisassa oli näin ollen neljä vaihtoa, joissa melkein kaikki tynnyrit olisivat. Koska kisassa oli neljä ”isoa” vaihtoa tynnyreiden kannalta, muodostui kisaan viisi pitkää osuutta. Kullekin viidelle osuudelle oli kannettava koko osuuden ruoat, joten osuuksien alussa ruoka painoi repuissa lahjakkaasti. Kartat jaettiin vasta illalla, joten tiimit välppäsivät kamojaan myöhään yöhön. Meidän tiimi sai kamansa suht koht nopeasti ojennukseen ja kartat piirrettyä seuraavaa päivää varten. Seuraavan osuusajat ovat road bookista, joten ne ovat ohjeellisia, ei tarkkaa muistikuvaa kunkin osuuden tarkoista ajoista.


Osuus 1, noin 7,5 tuntia.

Kisan startti oli maanantaiaamuna kello 9.00. Sitä ennen syötiin tyypillinen espanjalainen aamupala, eli patongin pala voilla/marmelaardilla sekä kahvia. Ei kovin tukeva meidän mielestä. No, starttiviivalle niillä eväillä kumminkin asetuttiin, rullaluistimet jalassa. Osuus yksi sisälsi siis alun 8 km ylämäkirullaluistelu, 4,5 tunnin trekkauksen vuoriryhmän yläosissa sekä luola- ja kanjoneerausosuuden. Rullaluistelu päätettiin kärkisijoilla Team Exploren kanssa, josta lähdettiin tykittämään kohti viereistä huippua. Maasto oli kivikkoista ja korkeuskäyrää riitti, joka osuudella. Trekkausosuuden jälkeen oli luvassa luola- ja kanjoneeraus, joka olisi noin 2,5 tuntia pitkä. Olimme vuokranneet kisajärjestäjiltä paksut märkäpuvut ja kypärät, joissa oli lamppuviritys. Niiden avulla luolassa ei tulisi kylmä eikä pimeä. Pääsimme luolaan ensimmäisinä, koska toinen joukkue ei ollut saanut kamojaan vielä päällensä vaikka luolaan ei olisi saanut mennä ilman märkäpukuja.

Luolan pohjalla virtasi vesi, ja eteneminen tapahtui vedessä kahlaten, uiden ja ryömien. Väleissä oli köysilaskeutumisia ja veteen hyppäämisiä. Välillä luola oli suuri ja välillä sai ahtaa itsensä pienistä suuaukoista. Todella hieno pätkä, ehdottomasti parasta!! Kun luola loppui, jatkui osuus vielä nätissä auringonpaisteessa rotkon pohjalla. Lopuksi juoksimme lähtöpaikalle ja näin ensimmäinen osuus oli suoritettu. Tiimi kärjessä.

Osuus 2, noin 18 h

Toinen osuus piti sisällään maastopyöräilyä, kajak-trek –osuudet ja toisen maastopyöräilypätkän. Osuus alkoi seitsemän tunnin pyöräilyllä. Nousumetrejä kertyi, ja maasto oli pääosin hiekka/kivikkoista tietä, joissa jouduttiin työntämään pyöriä suhteellisen paljon. Rastit olivat usein harjanteilla, jonne ei mennyt enää polkuja, joten pyörän työntäminen varsinkin rastia lähestyttäessä tuli tutuksi. Pyöräilypätkältä päästiin onneksi vaihtoon juuri pimeän tullen. Pyöräilyn jälkeen tiimi hajaantui siten, että kaksi henkilöä lähti hakemaan rastia läheiseltä vuorelta ja kaksi lähti melomaan järvelle. Parit näkivät melonnan/trekin vaihtopaikalla. Olin Pekan pari. Tulimme noin 10 min Eepoa ja Jannea myöhemmin vaihtopaikalle. Siitä matka jatkui meloen takaisin pyörien jättöpaikalle. Melonnan aikana ranskalaiset uhkasivat meidän kärkipaikkaa, mutta jäivät odottelemaan toista tiimin puolikasta vaihtoon saapuvaksi meidän lähdettyä uudelle maastopyöräosuudelle. Pyöräily oli noin neljän tunnin pituinen ja sen aikana noustiin (tönättiin pyöriä paljon) muutamille rasteille. Tiimi kärjessä.

Osuus 3, noin 14 tuntia

Kisan kolmas osuus piti sisällään melontaa, raftingia ja trekkausta. Osuus alkoi melonnalla, noin 3 tuntia. Melonta oli järvellä sit on top –tyyppisissä kajakeissa. Melontaan piti ottaa mukaan kiipeily- ja rafting –varusteet, jotka olisivat heti melontaosuuden päätyttyä. Saimme kuitenkin kuulla juuri ennen kiipeilyosuutta, että se olikin peruttu. Siirryimme siis heti rafting-osuudelle, joka olisi noin 2,5 tunnin pituinen. Rafting tapahtui patojokea pitkin noin II-tyypin virtaamassa. Jokea oli mukava laskea kumiveneellä, suhteellisen helppoa, ja mukavaa!! Kädet ja niska paloivat itse kullakin, kun keli muutenkin koko kisan aikana oli suhteellisen kesäinen.

Raftingin jälkeen alkoi noin 8 tunnin mittainen trekkausosuus. Trekkaus sujui meiltä hyvin, suunnistus erinomaisesti. Trek-osuus piti sisällään lähinnä ylämäkitamppaamista ja alamäkeen juoksemista, koska tasaista pätkää ei pahemmin missään ollut paria lyhyttä tiepätkää lukuun ottamatta. Tällä trek-osuudella tuli viimeistään tutuksi tiheät fighting-puskat, joiden läpi oli miltei mahdoton päästä. Eteneminen oli puskissa todella hidasta. Päätimme, että saamme trek-osuuden tehtyä ennen pimeän tuloa, ja niin kävi. Saavuimme kolmannen osuuden päätepisteeseen juuri kun tuli pimeä. Kolmannen osuuden jälkeen oli vuorossa kaikille pakollinen neljän tunnin tauko. Se tuli meille juuri parhaimpaan mahdolliseen aikaan, koska pimeän tullen alkaisi väsymys painaa enemmän. Söimme nopeasti, laitoimme seuraavan osuuden kamat valmiiksi ja menimme nukkumaan kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Varttia vaille kolme aamuyöllä jatkoimme matkaa, pari minuuttia yli neljän tunnin tauon jälkeen.

Osuus 4, noin 16 tuntia

Neljäs osuus piti sisällään rullaluistelun, trekkauksen ja pyöräilyn. Rullaluisteluosuus ei vienyt meiltä kuin 45 minuuttia. Sen jälkeen alkoi kisan pisin trek-pätkä, eli noin 10 tuntia. Lähdimme pimeässä liikkeelle erääseen solaan. Siellä valitsimme vahingossa väärän suunnan, koska pimeässä oli erittäin vaikea erottaa maastosta oikeaa suuntaa, vain vuorten rajat piirtyivät taivasta vasten. Parin tunnin pummi siitä yhteensä tuli, mutta päätimme että nollaamme tilanteen eikä jäädä voivottelemaan virhettä vaan lähdetään vauhdilla eteenpäin. Saimme hyvällä tempolla rasteja haettua yksi toisensa perään ja parin tunnin pummista huolimatta olimme menneet reitin noin tuntia muita nopeammin. Trekkiin meni aikaa noin 10 ja puoli tuntia. Trekin jälkeen alkoi polkupyöräosuus, jonka aikana pääsimme pyöräilemään yllättävän paljon, pyörän tönäämistä oli vähemmän edellisiin pyöräetappeihin verrattuna. Pyöräpätkä vei aikaa noin 5 tuntia, keli oli kuuma ja aurinkoinen. Tiimi kärjessä, noin 4 tuntia toista joukkuetta edellä.

Osuus 5, noin 10 tuntia.

viimeinen osuus alkoi rullaluistelulla, joka tehtiin ylämäkeen pimeässä. Rullaluistelu oli hiukan tylsä ja hidas. Rullaluisteluun meni aikaa noin 1,50 h. Sen jälkeen oli vaihto trekkaukseen, ja se meni meiltä suhteellisen hitaasti. Kävelimme vaihtoalueelta jonkin matkaa eteenpäin, jolloin päätimme ottaa pienet powernapit suunnistuksen sujumisen varmistamiseksi. Nukuimme 13 minuuttia, paitsi itse makasin maassa muiden välissä nuokkuen. Lyhyet unet tekivät terää, koska suunnistus sujui ja vauhti kasvoi. Trek-osuus kesti noin 4 tuntia ja kulki suhteellisen korkealla pitkään, etenimme paljolti teitä pitkin. Välillä tietysti piti ottaa kosketusta fighting-puskiin rastin lähestyessä.

Trek-osuuden päätyttyä ja melontaosuuden alettua oli aurinko juuri nousemassa. Melonnan alku oli matalassa kivikkoisessa virtaamassa, mutta pian reitti kulki järvellä. Melontaa kesti noin pari tuntia, jonka jälkeen rantauduttiin rogaining-osuutta varten. Se tapahtui matalapiirteisessä maastossa. Juoksimme lämpimiksemme vähän sinne sun tänne rasteja hakien. Kiire ei sinänsä ollut, koska tiesimme, että seuraava joukkue ei meitä tule enää hätistelemään. Seuraava joukkue tulisi maaliin noin 6,5 tuntia meidän jälkeen. Rogaining oli hauskaa, ja kaikki halukkaat saivat suunnistaa. Kävelimme rogainingin jälkeen vielä rastimiehelle jättääksemme leimat, mutta hän ei sitä huolinut. Tuli pari turhaa kilometriä. Siitä jatkoimme läheiseen kylään, jossa odotti vielä loppuliuku kylän torilla olevasta kirkon tornista. Olimme maalissa 74,5 tunnin kisaamisen jälkeen torstai aamupäivällä. Siitä jatkoimme kuohuvien juomisen jälkeen läheiseen tapasravintolaan ja radiohaastatteluun. Ravintola oli niin hyvä, että vierailimme siellä pariin otteeseen myöhemminkin.

Teksti: Outi

21.5.2009

Outi ja Pekka voittoon Bimbachessa

Tiimin Outi ja Pekka voittivat Bimbachen Espanjassa tiukan taistelun jälkeen. rehellisyyden nimissä ei tainnut olla tiukkuudesta tietoakaan, kun tiimi karkasi heti lähtöpaukusta kärkeen ja saapui lopulta maaliin voittaen kisan usean tunnin marginaalilla. Onnittelut!

8.5.2009

Ennakko Bimbbaralaasta

Omjakonista Sepän Outi ja Sorjosen Pekka lähtee Espanjaan Bimbache Extrem seikkailukisaan Multisport.fi –tiimin Monosen Jannen ja Jäppisen Eeron kanssa. Kisa on yksi 9:stä seikkailu-urheilun MM-cupista. Luvassa on reilu kolme vuorokautta hikeä, verta ja kyyneleitä… no ei sentään vain tätä. Luvassa on ennen kaikkea vuoristoisia teitä, huimia maisemia ja tiukkaa myllyttämistä noin 550 kilometrin edestä. Kisa järjestetään Leonin maakunnassa, joka on samalla suunnalla kuin monille tuttu Santiago de Compostelan vaellusreitti.

Tiimi lähtee pelipaikoille lauantaina 16.5. Heti seuraavan päivän karttojen jako ja varusteiden tsekkaus pitävät tiimin kiireisenä ennen kisan starttia, joka tapahtuu maanantaiaamuna 18.5. klo 9.00. Maaliin joukkuetta odotetaan torstaina 20.5. Kisa toimii non-stop –periaatteella, jolloin joukkueet itse päättävät kisastrategiastaan. Huoltajia ei tässä kisassa tule tiimillä olemaan. Lajivalikoimaan kuuluvat perinteiset juoksu, pyöräily, rullaluistelu ja kiipeilytehtävät sekä melonta. Kisaan oman mausteensa tuovat rafting ja canyoneering, joka todennäköisesti tulee olemaan aika hyinen kokemus.

Kisaa pääsee seuraamaan sivuilta:

http://www.meridianoraid.com/raid/bimbache09/en/the_raid.html

Klikkaile siis sivustolle ja seuraa miten Outi, Pekka, Janne ja Eero kahden Suomen kovimman seikkailutiimin liittoutumana myllyttävät kisassa!

-Oude-

4.5.2009

Spring Adventuren tapahtumia

Omjakon kävi viikonloppuna kisaamassa parin joukkueen voimin Multisport cupin avauskilpailussa Sipoossa. Multisport.fi -tiimin oma poika Monosen Janne oli loihtinut todella hyvän radan, joka ei jättänyt aihetta jossitteluun.

Aikaisin tapahtuneen startin vuoksi tiimimme matkasivat Sipooseen jo edellisenä iltana viettäen aikaa paikallisessa kuppilassa nimeltä Paroni. Paikallisen Nykäsen Mervin viihdyttämänä lataus seuraavan päivän kisaan oli mitä parhain, ja kun vielä yöllä Sipoon kardaanikunkku kävi vetämässä leirintäalueella rallia, oli soppa valmis.

Aamulla kisa starttasi prologilla, jonka jälkeen vuorossa oli pyöräilyä. Molemmilla joukkueilla prologi meni mukavasti ja vaihtopaikalla oltiin aivan kärkiryhmässä. Veljekset unohtivat Tammisen teesit ja ensimmäisen kymmenminuuttisen tärkeyden, mikä aiheutti pienen kierron ensimmäiselle rastille. Poikien onneksi kärkiletka oli kuitenkin näköetäisyydellä ja pienen vuorovedoin tehdyn tempoajon jälkeen kärki ajettiin kiinni. Toisen rastin jälkeen kärkijoukko hajosi kahtia, kun osa joukosta valitsi virheellisen polun. Noin viiden tiimin voimin matka jatkui kohti seuraavia rasteja kohtalaisen leppoisasti ajellen. Suurempia pummeja ei tullut ennen rastia neljä, jonka jälkeen polku kuitenkin katosi mystisesti altamme. Ainoastaan Multisportin karttaguru Pete huomasi virheen ja teki oman ratkaisunsa. Muut joukkueet lähtivät painelemaan metsän läpi kohti maakaasulinjaa menettäen samalla kuitenkin paljon aikaa. Tämän virheen seurauksena useampi joukkue oli mennyt ohitsemme, mikä tarkoitti samalla sitä, että takaa-ajo kohti kärkeä oli aloitettava. Pyöräosuuden loppu oli paikoin selkeää ja nopeaa metsäautotietä ja paikoin tarkasti luettavaa metsäpolkua. Suurempia virheitä ei enää syntynyt ja kumpikin joukkue onnistui hinaamaan itseään kohti kärkeä kovan ajamisen ansioista. Veljekset huomasivat ihmetyksekseen olevansa kärjessä melontaosuuden alussa eikä Heikki ja Outikaan olleet paljoa perässä. Melontaosuudella ainoastaan Multisport.fi onnistui häiritsemään poikien kärkitilaa. Muutaman minuutin takamatkalta lähtenyt Multisport ajoi pojat kiinni, mutta ei onnistunut enää saamaan suurta eroa ja vaihtoon tultiinkin samaan aikaan. Outi ja Heikki meloivat sekajoukkueeksi todella hyvää vauhtia ja ohittelivat matkalla useampia joukkueita. Melontapaikalta kaksi kärkijoukkuetta lähtivät samaan aikaan, mutta jo seuraavaan mäkeen pojat onnistuivat saamaan pienen eron seuraavaan. Viimeisenä ollut rogaining tuli hyvään paikkaan, sillä juoksu on yleensä veljeksiltä kulkenut mukavasti. Sopivan vauhdikkaasti ja ilman pummeja suoritettu rogaining toi pojille ensimmäisen voiton Multisport cupissa. Myös Heikki ja Outi onnistuivat rogainingissa hyvin ja keräsivät kaikki rastit ainoana sekajoukkueena.


Tiimin panos ensimmäisessä osakilpailussa oli kiitettävä, mutta harjoitusten on jatkuttava entistä kovempana, jos meinataan pärjätä. Multisport Cup jatkuu kesäkuun alussa. Kaikki mukaan!

2.5.2009

Spring adventure Omjakonien näytöstä

Kaikki Suomen ykköstiimit kerännyt Spring Adventure Sipoossa päättyi Omjakonin tuplajuhliin. Mäkelän veljesten luotsaama Omjakon PP voitti kokokisan halliten sitä alusta loppuun, vaikkakin Forsmannin, Hiiltomiesten ja Free adventuren tiimit poikia kovasti ahdistelivat. Sekasarjassa Outin ja Heikin Omjakon Hotpot voitti sekasarjan näytöstyyliin hakien ainoa sekajuokkueena kaikki lopun rogaining rastit. Kisan jälkeen Omjakonilla onkin kaksoisjohto Multisport-cupissa.