O M J A K O N

Bike Adventure Raid, Latvia,

noreply@blogger.com (Hercules) — Wed, 04 Nov 2009 18:47:00 +0000

Latviassa on mielenkiintoisia seikkailukisoja ja tämä oli yksi niitä. Ohjelmassa n.200km pyöräsuunnistusta, rasteja erikoisissa paikoissa, vähän juoksua ja jonkin verran köysitehtäviä. Kisaan Omjakon otti osaa joukkueella Laura , Wäinämö, Ville ja Heikki.

Kisa alkoi 7-sivua pitkällä tulip-suunnistuksella, jossa oli mahdollisuus oikoa välillä, kun reitit sivuilla eivätä olleet järjestyksessä vaan erisivujen tulip-reitit leikkasivat toisiaan. Hyvin hankalaa hommaa hahmottaa ja reitin optimoimiseksi piti tulip-ohjeita ajaa vastapäivään ja välistä arpoa risteyksiä, kun kaikkiin suuntiin ei ollut etäisyyksiä saatavilla johtuen reittien risteytymisistä. Optimireitti oli 20km, johon ei kukaan selvinnyt. Me ajettiin n.50km jolla oltiin puolenvälin paremmalla puolella. Täytyy sanoa, että mielenkiintoinen osuus, jollaista ei ole tullut aikaisemmin mieleen. Hieno oivallus järjestäjiltä.

Toinen osuus oli 5km juoksuosuus ilmakuvakartalla. Helppoa oli meno ja uimassakin pääsi välillä käymään ja kärki läheni taas kisassa.

Kolmasosuus oli normaalia pyöräsuunnistusta. Koko osuuden pituus oli 25km ja jo ekarasti pummattiin sen verta, että saatiin osuuden tarvittavat kilometrit ennen leimausta kokoon:). No pummaaminen jatkui Latvian mielenkiintoisilla kartoilla vauhdin ollessa maailmanluokkaa. Välillä oiottiin pitkin peltoja, rautateita ja puronpohjia. Hauskaa oli, mutta kisaamisesta ei ollut oikein tietoakaan, kun samoilla sijoilla kisaavilla muilla joukkueilla oli puman disco-lenkkareita jalassa ja koulureppuja selässä. Suurinosa rasteista oli laitettu johonkin suonkeskelle tai puuhun n. 5 m korkeuteen. Näitä oli varmasti Lauralla hauska leimata, kun kisassa piti olla leimasin naispuoleisella jäsenellä sekä ranteessa, että pyörässä. Joten myös pyörää revittiin puihin ja pitkin suota pistorasteille. Osuuden lopussa oli vielä vähän jumarointia ja rastien kopiointia pakollisten tulitikkujen valossa.

Lopulta päästiin huoltoon, jossa kisan ratkaisevia rogaining-rastien koordinaatteja selviteltiin morsettamalla ja Sudokujen ratkomisella. Helppoa hommaa ja tiiimi kuittasin kisan nopeimman sudoku/morsetus/huolto-ajan

Huollon jälkeen alettiin taas ajamaan tosissaan kärkeä kiinni kahden tunnin takamatkalta edeten normaalilla tulip-suunnistuksella. Muutomaan otteeseen kiivettiin puuhun ja osuuden lopulla oli köysitehtäviä malmijalostamolla. Ensimmäinen tehtävässä piti kiivetä n.5m korkeuteen parvekkeelle leimaamaan ja laskeutua köydellä alas. Laura nousi nopeasti ja alkoi laskeutua, kun järjestäjän osoittama varmistuspisteeksi määritelty ruosteinen kaide petti. Ilman järjestäjien nopeaa reagointia kaiteeseen tarraamalla ja köyden onnekasta sijaintia(20cm kaiteen katkeamiskohdasta), maahan olisi tultu vähän liian nopeasti. Hyvän tuurin ansiosta mitään pahempaa ei käynyt, mutta aineksia pahempaan olisi ollut. Köysitehtävää jatkettiin adrenaliinin vallassa ja seuraava paikka oli kaivossiilo, jossa oli useampi kerros ja liikuttiin kokoajan ilmavissa paikoissa varmistuspisteiden varassa välillä laskeutuen. Komea mesta, mutta ei Länsi-Euroopan kiipeilyturvastandardien mukainen.

Lyhyen pyöräsuunnistuksen jälkeen oli valokuvasuunnistus kaupungissa, jossa piti selvittää rastipisteillä olevien kirjainten perusteella kolmen rastin sijainti. Oikeat kirjaimet löydettiin nopeaa, jonka jälkeen mietittiin n.27min minne mennä. Kellään ei ollut mitään käsitystä kirjainten kertomasta Broken factorysta ja epämääräisestä katuosoitteesta. Miettimisen jälkeen lähdettiin latvialais/ranskalaisen joukkueen perään, joille homma oli helppo. Ilman heitä varmaan paikkaa etsittäisiin edelleenkin. Kolmen rastin piilopaikkana oli vanha jättimäinen tehdasalue. Rasteja etsittiin kunnes paikalliset tiimit tulivat sanomaan, että alueesta on karttakin, jossa rastit suurinpiirtein näkyivät. Helppoa rastien hakua puolittainsortuneista tehdas halleista ja nistitalojen yläkerroista. Tämä lienee ollut kappale kauneinta Latviaa? Todellisuudessa masentavampia mestoja saa hakea.

Seuraavaosuus oli järjestäjä Normundiksen naispuoleisille kisaajille omistettu osuus. Lähes kaikki rastit olivat viemäriputkissa tai puitten latvoissa, joihin ei mahtunut kuin leimaaja ja pyörä. Joten miespuoleiset jäsenet saivat juoda hartsporttia sivusta katsoen, kun Laura haki rasteja viemäreistä, puista, adventure-siiloista ja muista kiipeilyllisistä paikoista pyörän kanssa.

Kärki kuitenkin tasaisesti läheni ja päästiin jo 30min päähän heistä, kunnes tuli jälleen paikallisia suosiva osuus, jossa rastiväliltä puuttui yksikarttasivu. Ei uskallettu lähteä suoraan painamaan, kun teistä ei ollut tietoa vaan tehtiin kierto. Tietenkin suorareitti olisi kartan halki mennyt ja turpaan otettiin reilu tunti seuraavaksi hitainta joukkuettakin vastaan.

Loppukisasta oli optimireittiä 90km pyörärogaining ja 8km juoksurogaining, johon sai lähteä vaikkei kaikkia pyörärasteja hakisikaan. Reippaasti ajettiin fillarilla ja pyöräosuudelta haettiin toiseksi eniten rasteja voittajien jälkeen ja rastikohtia käytetty aika oli kisanparas. Tosin se ei hirveästi lohduttanut, kun jo ennen osuutta oltiin ulkona voittotaistelusta.

Lopputuloksena oli 7.sija. Heikkosija, mutta tässä kisassa pärjääminen länsimaisille joukkueille on hyvin vaikeaa. Hengenvaarallisia kiipeilytehtäviä ja kikkailua oli paljon. Myös paikallistuntemuksesta ja latvian-kielen osaamisesta olisi ollut valtava etu. Hienoja rastipisteitä ja haastava kisa jokatapauksessa ja jos joku on kaivannut Alpon underground kisaa, niin tässä Latvialainen vastine sille.

BIke Adventure Race, Latvia

noreply@blogger.com (Hercules) — Wed, 28 Oct 2009 16:03:00 +0000

Syksy etenee ja Omjakonin kauden viimeiset kisat ovat ohjelmassa. Ensiviikonloppuna Laura, Wäinämö, Ville Ja Heikki eli Suomen tämän hetken kovin seikkailukokoonpano lähtee latviaan 24h pyöräsuunnistuskisaan haastamaan Baltian parhaat seikkailu-urheilijat BAR:iin. Kisa koostuu pääasiassa pyöräsuunnistuksista erilaisilla historiallisilla kartoilla, jonka lisäksi kisassa on sopivan mittaisia juoksuosuuksia ja haastavia kiipeilytehtäviä. Saa nähdä miten tiimin käy. Kisa alkaa lauantaina klo:12.00 ja latviankielistä live-seurantaa on sivulla: www.raid.lv.

Outilla kisaajana ja Jörgellä huoltajana on reilun viikonpäästä ohjelmassa Portugalin MM-kisat Team Multisportin riveissä. Suomalaiset lähtevätkin kisaan ennakkosuosikkeina, vaikkei paikalla olekaan Suomen tämän kauden ehdottomasti parasta seikkailujoukkuetta Omjakonia, lukuunottamatta Outia. Outin ansioista Team multisportilta voi odottaa vain voittoa. Lisäksi Suomalaisista mukana kisassa ovat Adventure Team Finland sekä Penat Scandinavian Outdoorstore nimellä. Tsemppiä suomalaisille kisaan.

Syysristeily

noreply@blogger.com (Ville) — Sun, 25 Oct 2009 18:08:00 +0000

Heikki, Soikka, Outi, Tume, Laura, Kaisu, Wäinämö, Woodmanin Pekka ja Ville tekivät viikonlopun aikana onnistuneen syysristeilyn Kokemäenjoella. Risteily lähti liikkeelle Huittisten Karhiniemestä ja kulki Kokemäen ja Harjavallan kautta Poriin. Matkaa mittariin kertyi yhteensä noin 84 kilometriä.
Risteily aloitettiin perjantai-iltana Vammalan ammattikoululla, jossa kauden aikana kovia kokenut Acron Martre sai hieman laastaria haavoihin. Sisäoppilaitosmainen majoitus tarjosi hyvän lähtökohdan kello 6.30 tapahtuneelle herätykselle ja siirtymiselle lähtöalueelle.
Matkan varrella ohitettiin monia mielenkiintoisia kohteita ja kaupunkeja, kuten Kokemäen ja Harjavallan padot sekä Nakkila. Matkan puolivälissä melojat pysähtyivät aterioimaan Pizzeria Beldaan. Voisi luulla, että omistajat ovat näreissään, kun yhdeksän melojaa astelee vettä valuvina ovesta sisään, valtaavat koko ravintolan ja tilaavat kalsareissaan iskenderiä. Tällä kertaa palvelu oli kuitenkin mitä loistavinta.
Pääasiassa Kokemäenjoki on tasaista jyystämistä, jossa ei paljon virrasta pääse nauttimaan. Harjavallan padon jälkeen joessa on kuitenkin jopa muutama liruava koski. Kosket olivat mukavaa vaihtelua tasaisen jyystämisen jälkeen.
Tasan 12 tuntia ja monta hauskaa juttua myöhemmin melojat saapuivat Porin Kirjurinluotoon. Kirjurinluodosta matka jatkui kohti Noormarkkua ja Outin haciendaa. Risteilyn iltaohjelma sisälsi saunomista, ruokailua sekä MC Wäiskin riimittelyä.
Viikonlopun melonta oli varsin onnistunut. Resepti on yksinkertainen: hyvä melontaseura, tarpeeksi hyvää ruokaa ja juomaa sekä toimiva logistiikka. Kiitokset kaikille osallistujille sekä huoltojoukoille.

X-bike Dream-virossa

noreply@blogger.com (Hercules) — Mon, 19 Oct 2009 16:13:00 +0000

Sunnuntaina järjestettiin Tallinnan naapurissa 4h joukkuepyörärogaining, johon Heikki osallistui Team Multisportin riveissä Forsmannin ja Lantelan kanssa. Mahtavat oli maastot, kun pitkin harjuja sai ajella ja reisiä myöten mudassa möyriä. Viron mestaruutta kisasta ei tullut, mutta hyvä treeni ja Suomen nuorekkaan Pysu-maajoukkueen päänahka kuitenkin.

Vaarojen Maraton

noreply@blogger.com (Jaakoppi) — Wed, 14 Oct 2009 11:26:00 +0000

Valmisteluja…
Porukka starttasi hajautetusti Porista, Tampereelta ja Espoosta kohti Lahtea, josta koko konkkaronkka suuntasi yhdellä autolla kohti Kolin vaaramaisemia. Laura päräytti autolla suoraa Kolin hotellille. Perjantai-ilta meni kuitenkin ajellessa ja majoittuessa Kolin retkeilymajaan. Retkeilymaja oli pieni tunnelmallinen majapaikka suhteellisen lähellä kisakeskusta. Seuraavana päivänä luvassa olisi vain juoksua, joten varusteiden kanssa päästiin helpolla, koska normaalin seikkailukisan valmisteluja ei tarvinnutkaan tehdä. Seuraavan päivän kisareittikin oli jo valmiiksi kartalle piirretty eikä muita urheiluvälineitä kuin juoksuvarusteita tarvittu. Jaakko, Heikki ja Laura juoksisivat tuplamaratonin ja Outi, Ville ja Kaisu juoksisivat maratonmatkan.

Lähtöviivalla
Tuplamaratonin startti oli klo 7.00 ja maratonin kello 10.00. Keli näytti hyvältä ja aurinko tulisi paistamaan koko päivän! Ennen starttia kaikki juoksijat laittoivat chip-ajanottolähettimet kenkiin ja asetuttiin lähtöviivalle. On todettava, että harvoinpa juoksukilpailun lähtöpaikalla on yhtä leppoisa tunnelma kuin Vaarojen Maratonin startissa. Tuplamaratoonareiden mielestä kerrankin matka oli riittävän pitkä siihen, että ratkaisut ehtisi tehdä reitillä, eikä kenelläkään ollut tarvetta tunkea lähtöviivalle kyynärpäät edellä. Vaikka toki siinä sivusilmällä arvioitiin muita matkaan lähtijöitä – kisa on kuitenkin aina kisa.

Kisa alkaa
Reitin ensimmäiset 15 km olivat mukavaa juostavaa. Maasto oli pääasiassa vain kumpuilevaa, ei vielä mäkistä, ja polun pohja oli suhteellisen tasainen. Maratonmatkalaiset Outi ja Ville lähtivät juoksemaan ensimmäiset 15 kilometriä yhdessä. Maratonmatkalla Kaisunkaan ei tarvinnut juosta yksin vaan seuraa riitti reitin varrella useammastakin kanssajuoksijasta ja juttu luisti!

Tuplamaratonilla lähtömerkin jälkeen kärki katosi saman tien näkyvistä. Laura eteni alkumatkasta rinnakkain Silventoisen Ullan kanssa ja he muodostivat pääjoukon kärkiparin. Tai oikeastaan jarruparin, sillä kun reitti muutaman kilometrin jälkeen siirtyi polulta soratielle, niin väkeä lappasi kaksikon ohi oikein urakalla. Toisaalta naisia hymyilytti, toisaalta heidän teki mieli huutaa perään, että älkää nyt olko hölmöjä. Eipä tainnut kovin moni niistä selistä pysyä Lauran edellä loppuun asti.

1. kierroksen puolenvälin paikkeilla
Alun nopean reitin jälkeen alkoi mutainen pätkä, joka oli osittain liukas yöpakkasten jäljiltä ja osin märkä. Puolessa välissä juoksijat saivat pienen tauon juoksemiseen, kun jokaisen piti ylittää kapeahko vesistö lautalla tai soutuveneellä. Tässä vaiheessa maratoonarisarjan Ville sai kuulla, että kärki on noin 10 minuutin päässä, eli ei paha. Helpostihan ne selät sieltä Villeä vastaan tulivatkin yksi toisensa jälkeen

Tuplamaratonsarjan Laura, Heikki ja Jaakko juoksivat alun jälkeen samaa tahtia. Herrat olivat ilmeisesti ammentaneet taktiikkansa syvältä evoluutiobiologiasta, sillä he juoksivat kaiken aikaa naisten perässä. Ensin jäniksinä toimivat Latvian neidot, ensimmäisen kierroksen puolen välin paikkeilla vetolossin jälkeen kelpasi jo kotimainenkin veturi.

20–30 kilometriä
Reittiprofiilin perusteella juoksijat olivat varautuneet siihen, että 20 ja 30 km välillä – legendaarisella Ryläyksen ek:lla – on ylämäkeä, ylämäkeä ja ylämäkeä. Se ei juuri nopeuttanut etenemistä, koska polku oli niin kivinen, että juoksun sijasta voisi ennemmin puhua hyppelehtimisestä. Mutta jaloille ja päälle maaston vaihtelu teki hyvää. Reitin korkeimmilta kohdilta avautui upea maisema Pieliselle. Onneksi polku oli siellä niin tasainen, että katseen pystyi hetkeksi nostamaan – pysähtyähän ei tietenkään voinut…

Ville suoritti tämän ek:n omjakonilaisista ensimmäisenä. Ville vain painoi kaasua ja antoi mennä. Kärkeen Ville pääsi jo 30 kilometrin kohdan juomapisteellä. Seuraavaksi tuli Outi, joka juoksi puolen välin lautan jälkeen melkein koko ajan yksin ja sai aika ajoin seuraa muilta juoksijoilta. Tässä vaiheessa huomasi jokainen juoksija, että kaikille alkoi löytyä jo oma vauhti, joten pitkiä matkoja ei samassa seurassa juostu. Kaisu juoksi taktisesti ja piti yllä hyvän tasaista vauhtia myös tällä rankemmalla osuudella ja ohittelikin useita hyytyneitä juoksijoita loppumatkasta. Tuplamaratoonareiden letka, siis Heikki, Jaakko ja Laura, etenivät tasaisen tappavaa tahtia. Jossain kohtaa takaa kuului kommentteja hitaasta vauhdista, mutta eipä sieltä mitään ohitusyrityksiä lähdetty tekemään. Joku kannustaja käski pitää naisista hyvä huoli… Lauraa hymyilytti.

Maratonmatkan kulmakiveksi muodostui monille 20–30 kilometrin välinen maasto. Jos alkumatkasta oli pitänyt liian kovaa vauhtia niin se alkoi näkyä tässä kohtaa hapottavina nousuina ja vaikeina alamäkinä, joista pökkelöt jalat eivät enää suoriutuneet. Onneksi omjakonilaisten kohtalona ei ollut tämä vaan tasaisen tappava myllytys jatkui alusta loppuun.

30-40 km ja 2. kierroksen alku
Maratonsarjalaisten matkasta oli enää ¼ jäljellä. Tuplamaratonareille 30–40 kilometrin pätkä oli vasta alkusoittoa. 30 kilometrin kohdalla reitti muuttui lopulta juostavaksi. Teki hyvää päästä välillä rullailemaan sorateitä rennolla askeleella. Tuplamaratoonareiden porukka pysyi Pielisen beachille saakka kasassa, mutta sitten kuului Jaakon kysymys ”Otatko pitsaa?” ja Heikin vastaus ”Voin vaikka ottaa.” Sen jälkeen Laura ei kavereita enää nähnyt.

Ville posotti itsekseen menemään maratonmatkan loppuosan. Outi puolestaan sai useita hyytyneitä juoksijoita kiinni reippaalla askeleella. Kaisu sai mukavaa seuraa toisista juoksijoista ja reitillä kaikuikin iloista puheen sorinaa pitkän matkan päähän. Eli kaikki hyvin tiimiläisillä!

Ville voitti selkeästi miesten sarjan maratonmatkan ajalla 4.13! Outi tuli maaliin ajalla 5.02 voittaen selkeästi naisten sarjan maratonmatkan. Erittäin hyvällä ja taktisella suorituksella Kaisu tuli maaliin ajalla 6.20. Kaikki hymyssä suin maalissa!

Tuplamaratoonareiden toinen kierros – 42–84 km
Lauran kiivetessä ensimmäisen kierroksen päätteeksi kohti Kolin huippua teki hän nopean analyysin omista tuntemuksista: Ei kipuja, ei pahaa väsymystä, ei energiavajautta – kaikki oli siis niin kuin pitikin. Niinpä hän nappasi puolimatkan krouvista vain lämmintä urheilujuomaa pulloihin, lisää geelejä reppuun ja jatkoin matkaa.
Toisella kierroksella hän saikin keskittyä ihan rauhassa omaan juoksuunsa. Matkan aikana eteen tuli 2 selkää ja pusikossa metelöinyt lintuparvi. Niin, ja se sama pariskunta, joka oli käskenyt miehiä pitämään huolta tytöstä. Nyt tyttö sai ylitsevuotavat kehut, kun oli tiputtanut miehet kyydistä.

Heikki ja Jaakko pitivät puolimatkan krouvissa pienen tauon ja aloittivat toisen kierroksen 20 minuuttia myöhemmin hyvällä tempolla. Ensimmäisellä kierroksella polku oli ollut suurelta osin yöpakkasen kovettama, mutta reilut 5 tuntia ja vajaat 200 jalkaparia myöhemmin tuplamaratoonareiden harmiksi se oli paikoin pehmennyt kunnon liejuksi. Koska kenkien totaalinen kasteleminen ei houkutellut, lisääntyi hyppelyosuuksien määrä melkoisesti. Mutta sekään ei häirinnyt juoksijoita ja homma eteni kaiken aikaa lähes hämmästyttävän helposti.

Lauran sukeltaessa Ryläyksen rinteeltä ensimmäiselle tiepätkälle, näytti kello aikaa kuluneen lähdöstä 10h 8min. Tällöin Laura totesi, että haave 12 tunnin alittamisesta olisi sittenkin ihan mahdollinen ja aloitti loppukirin. Maha oli ilmoittanut jo jonkin aikaa sitten, että sen hiilihydraattikiintiö oli kyseisen päivän osalta käytetty. Niinpä hän päätti tehostaa rasva-aineenvaihduntaa  Eikös se niin mene, että kroppaansa pystyy aika paljon huijaamaan ajatuksen voimalla. Ainakin nyt se toimi – energiat eivät loppuneet.
Maaliin tullessa Lauran fiilikset olivat kohtalaisen korkealla. Lauran mielestä parasta Vaarojen maratonin kaltaisissa ylipitkissä matkoissa on se, että saa kerrankin juosta niin hitaasti, ettei tule huono olo, ja silti voi saavuttaa hyvän tuloksen 

Heikki ja Jaakko saapuivat hetkeä myöhemmin hyvävoimaisina maaliin. He joutuivat harmittavasti kehittämään kakkoskierrokselle uuden taktiikan, mikä varmasti verotti arvokkaita minuutteja, mutta perille pääsivät. Laura voitti selkeästi naisten sarjan tuplamaratonin ajalla 11.43. Heikki ja Jaakko juoksivat tuplamaratonin aikaan 13.15.

Kisan järjestelyt toimivat loistavasti ja erityisen vaikuttavaa oli tuplamaratoonareiden tarkka seuranta ja huolenpito matkan aikana. Suuret kiitokset siis Karsulle! Tässä kävi juuri niin kuin osa tiimiläisistä pelkäsikin – täysi koukutus kisaan! Ensi vuoden tapahtuma on jo merkitty kalenteriin ja jäädään katsomaan millä kokoonpanolla tiimi ensi vuonna Kolilla juoksee.

- tyttöset

Vaarojen Maratonilla ja Ultramaratonilla voittoihin

noreply@blogger.com (Hercules) — Sun, 11 Oct 2009 11:00:00 +0000

Omjakon otti kolmen sarjan voitot Vaarojen Maratonille. Miesten "sprintti"sarjan 42km matkalla Ville paukutteli "pintakaasulla" helppoon voittoon. Outi puolestaan sai 42km sprinttimatkalla puolestaan hyvän vauhtitreenin ja vei lopulta voiton reilulla 30min marginaalilla ennen toista seikkailu-urheilijaa Taija Huuskosta. Naisten normaalimatkalla (84km) Laura vei voiton ylivoimaisesti lähes kahden tunnin erolla aina kovaan Ulla Silventoiseen ja Sanna Huotariin nähden. Ja taapersivathan 84km matkalla myös Heikki ja Jaakko puolen välin paremman puolen sijoituksen samalla keräten pakolliset pisteet ensikesän Mont Blanc Ultramaratonin arvontaa varten.

X-kaadon raportti

noreply@blogger.com (Hercules) — Mon, 05 Oct 2009 14:39:00 +0000

Kun kertoo havahtuneensa hereille lauantaiaamuna klo 3.35 golfklubin miesten pukuhuoneen lattialta, niin moni voisi kuvitella hauskuuden olevan jo takanapäin. Näin ei tällä kertaa kuitenkaan ollut – X-kaadon startti lähestyi ja tähtikirkas lokakuinen pakkasaamu suorastaan kutsui pienelle aamureippailulle.
Aamutoimiimme kuului kanootin vienti melonnan lähtöön. Liekö syynä ollut aikainen herätys vai uuden parin tuoma rutiinien sekoittuminen, mutta kisakeskukseen palattuamme huomasimme, että melat olivat yhä autossa. Onneksi matkaa oli vain reilu kilometri, joten uusi keikka ei sekoittanut kuvioita. Ja onneksi huomasimme tuossa vaiheessa…
Itse kisaan otettiin tällä kertaa autolähtö, kun singahdimme golfkärryn perässä juoksemaan pitkin griinien välissä kiemurtelevia huoltoteitä. Vartin juoksu sai ihanasti paikat lämpiämään. Samaan lähtöön oli meidän kylmäveristen kanssa ilmeisesti kelpuutettu pari lämminveristä – sen verran nopeasti golfkärryn takavalot katosivat näkyvistä. Mutta pysyimme mukavasti toisen aallon kärkiporukassa ja siitä oli hyvä jatkaa ensin pyörillä kilometri kanooteille ja edelleen melontaosuudelle.
Melonta alkoi kivalla jokipätkällä, jossa lajin hallinnasta oli vielä jotain iloa. Ykkösrastin ja lyhyen kanto-osuuden jälkeen saavuttiin sitten melontaosuuden todelliselle näyttämölle: Matala, kasvillisuuden valtaama lammikko, jonka yöpakkanen oli jäädyttänyt ja jossa rastit sijaitsivat keskellä ruovikoita. Ensimmäinen kanootti toimi jäänmurtajana ja muut seurasivat perässä. Kolmoselle asti homma toimi, mutta nelosen kätkenyttä närettä etsittiinkin sitten lähes koko porukan voimin. Kisaan tuli ikään kuin uusintalähtö. Myös kutosta haettiin isolla porukalla ja silloin alkoi spekulointi, oliko aiemmin pitkän etsinnän jälkeen löytynyt nelonen ehkä sittenkin ollut kutonen… Emme olleet kirjoittaneet kisakeskuksen seinällä olleita rastitunnuksia muistiin, joten ei ollut mahdollisuutta tarkistaa. Niinpä kutosen löydyttyä lähdimme melomaan takaisin pyörille. Harmi, että osuus meni tällaiseksi säädöksi ja kikkailuksi, jossa melontataidosta ei ollut mitään etua. Tuntui, että vietimme osuudella ikuisuuden, mutta niin viettivät kai muutkin, koska vaihtoon saavuimme seitsemänsinä.
Sitten fillarin selkään ja menoksi. Aamu alkoi jo valjeta ja osuuden pakollisiin varusteisiin kuuluneet melontaliivit lämmittivät mukavasti. Paria raahauspätkää lukuun ottamatta reitti kulki ajettavuudeltaan helppoja sorateitä ja metsäautoteitä pitkin. Multisport.fi pyyhälsi ensimmäisillä kilometreillä ohi (ja joitain kilometrejä myöhemmin vastaan?) ja Free Adventuren kanssa edettiin aika samaa tahtia – ainakin silloin kun allekirjoittanut oli kuminauhan päässä…
Seuraavana osuutena vastaan tuli juoksu-quest, jossa edettiin vihjeiden mukaan maastoon eri väreillä merkittyjä retkeilypolkuja pitkin. Osuus alkoi kaksijakoisesti: Lähdössä ilmoitettiin, että vain toinen tarvi osuuden pakollisiin varusteisiin kuuluneet melontaliivit. Asiasta ei tarvinnut neuvotella – Heikki piti liivit, minä tungin onnellisena varustelaukkuun. Ei sittenkään aamu-uintia! Muutaman sadan metrin juoksun jälkeen tajusimme, ettemme olleet leimanneet osuuden lähtörastilla. Pienen sahauksen jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua ja etenimme tiukasti juosseiden Makkaraperunoiden vanavedessä vihjeosuuden päätepisteen rantakallioille. Siellä ohitimme Heikin nopealla valjaiden pukemisella ainakin kaksi joukkuetta. Köysilaskeutuminen veteen ja paluu suorinta reittiä takaisin pyörille. Juostessa tuli sen verran lämmin, ettei uimarikaan tuntenut tarvetta vaihtaa tai lisätä vaatteita. Jälkikäteen ajatellen ei ehkä paras ratkaisu. Eteenpäin lähdettiin sijalla neljä.
Toinen pyöräilyosuus noudatteli ensimmäisen kaavaa – ei (onneksi) teknistä maastoajoa vaan teitä pitkin rullausta. Kylmä kylpy verotti vetojuhdan voimia sen verran, että perässä roikkuja ei enää päässyt narunpäähän vaan sai ihan omin voimin sotkea kaikki ylämäetkin matkalla Vihti cityyn. Mutta eipä tullut kukaan ohi.
Vihdin vanhan kirkon raunioilta käynnistyi suunnistusosuus, joka kierteli sekä asutusalueilla että keskustaa ympäröivillä metsäisillä kallioilla. Juoksu kulki hiukan diesel-vaihteella mutta kulki kuitenkin, eikä suunnistuksessa ollut ongelmia. Niinpä jo edellisen osuuden jälkeen haltuun otettu neljäs sija ei ollut uhattuna vaan ero takanatulleisiin kasvoi.
Viimeinen pyöräilyosuus ei poikennut luonteeltaan edellisistä. Jos Vihti ei ole tuttua seutua, niin voin kertoa, että mäkiä riittää – erityisesti ylämäkiä. Seuraavaan vaihtoon saapuessamme näimme, kuinka Team Woodman lähti juuri finaaliosuudelle. Eroa ei siis ollut paljon. Lenkkarit jalkaan, rastit kartalle ja kipuamaan vielä yhden mäen päälle, tällä kertaa jalkaisin. Juoksuhautoihin piilotetut rastit löytyivät pienen haravoinnin jälkeen. Sitten edessä olikin enää nousu hyppyrimäen keulassa sijainneelle viimeiselle rastille ja spurtti maaliin.
Tulosten tulkintaa: Maaliin tulimme sijalla 4 (edellä Multisport.fi, Free Adventure ja Team Woodman), melonnan puuttuneesta rastista saimme 60 min aikasakon, mutta sakkoja sai moni muukin. Kärkijoukkueista ainoastaan Woodman selvisi kisasta sakkoja Freeadventurelle ja multisportille sakkoja kertyi sekalainen määrä ja lopulliset sijoitukset ovat vielä arvonnassa. Lopputulos(meidän?) taisi olla pienoinen yllätys sekä tiimille että suurelle yleisölle…

Melontapätkää lukuun ottamatta kisa oli oikein onnistunut ja siitä jäi hyvä fiilis. Suuri kiitos taas järjestäjille!
-Laura

Palkintojenjaossa jo ennen viimeistä kisaa varmistunut Omjakonin cup-mestaruus sai virallisen sinetin, kun Heikki pokkasi noin metrin (!) korkuisen kiertopalkintopystin vuodeksi tiimin haltuun. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin oli mukava päättää Multisport cup 2009.

Pirkanhölkkä ja kovaa vauhtia x-kaadossa

noreply@blogger.com (Hercules) — Sun, 04 Oct 2009 13:01:00 +0000

Pirkan hölkässä ei tullut yllättäen huippusuorituksia tiimille, mutta mukavaa polkujuoksua hämeen kauneimmissa maastoissa.

X-kaadossa omjakonin riveissä kisasi ensimmäistä kertaa juuri kalevankierroksen voittanut Laura Salminen Heikin kanssa. Tuloksista ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta neljäntenä tultiin maaliin tiukasti miesjoukkueiden peesissä. Edellä vain miesjoukkueista fyysisesti ylivoimainen multisportin jengi, huippusuorituksen tehneet Seppe ja Putkuri sekä aina kovat Woodmannit. Raporttia kisasta tullee lähipäivinä.

Voitonjuhlia odotellessa

noreply@blogger.com (Hercules) — Wed, 30 Sep 2009 18:52:00 +0000

Omjakonin kisaviikko on jälleen mielenkiintoinen. Väinämö on huhujen mukaan nähty viikonajan latinojen kanssa Paraguayssa? Etelä-Amerikan tämän vuoden "kovin" kisa Tembiesahan siellä. Kisa oli kuulumisten perusteella hieno ja sisälsi äärimmäisen haastavia Queasteja ja nopeita juoksuosuuksia, sillä osaa joukkueista kohti oli ammuttu paikallisten toimesta....

Vastaavia questeja toivottavasti ei nähdä Suomen multisport-cupin päättävässä X-kaadossa, jonne Omjakon lähtee yhden joukkueen toimesta jahtaamaan sekasarjan voittoa ja kruunua Multisport-cupin kokonaisvoitolleen.

Sunnuntaina on Villellä ja Heikillä ohjelmassa 33km Pirkan hölkkä. E-crossin perusteella Pirkan hölkässä ei Villen vauhdissa kovin moni valkoihoinen suomalainen palauttelemalla hölkkäile, joten saa nähdä miten korkealla Omjakonin "juoksukoneet" kisassa pääsevät.

Vilkas viikonloppu

noreply@blogger.com (Ville) — Mon, 07 Sep 2009 15:15:00 +0000

Mennyt viikonloppu oli urheilurintamalla vilkas. Tiimiläiset kantoivat kukin tahollaan oman kortensa kekoon. Lauantaina Tampereella ajettiin legendaarinen maastopyöräajo Tour de Tampere. Heikki edusti Omjakonia Korpelan Akin vetämässä ajokoiraryhmässä, joka ehti kahdeksan tunnin aikana ajaa yli 110 kilometriä ympäri Tampereen metsiä.
Samaan aikaan Helsingissä kisattiin Helsinki City Triathlonissa, jossa ei aivan samoille kilometrilukemille päästy. Ville oli viestitriathlonissa viestinviejänä pyöräilyosuudella. 10 kilometrin tempo sujui vallan mainiosti, vaikka ensimmäisen kolmen kilometrin jälkeen puhjennut takarengas vaikeutti ”hieman” täysipainoista ajamista. Joukkue sijoittui lopulta hienosti toiseksi. Sunnuntaina kilpailut jatkuivat maastojuoksutapahtuma eCrossissa, jonne Ville suuntasi. Parin vuoden tauko lyhyistä juoksukilpailuista ja viime vuosina dieselkoneistoa kehittäneet kilpailut tekivät olon hieman epävarmaksi ennen starttia. 18 kilometrin maastotaival taittui kuitenkin täysin yllättäen aikaan 1.05.45. Aika takasi kokonaistuloksissa neljännen sijan.
Hieman lämpimimmissä olosuhteissa Jaska sai ensimmäisen ”vuoristoleirin” päätökseen. Viiden ajopäivän yhteistulos oli 7000 nousumetriä sekä kipeät reidet ja takamus. Tulevan vuoden aikana nousumetrit varmaan vielä lisääntyvät. Välillä täytyy kuitenkin levätä, polkea tasamaalla ja muistaa juostakin.

Multisportin Suomenmestaruus

noreply@blogger.com (Jaakoppi) — Tue, 01 Sep 2009 05:50:00 +0000

OMJAKON varmisti multisportin suomenmestaruuden voittamalla Archipelagon viimeviikonloppuna. Cup-voitto lähti omjakonilaisille Schumin kulta-aikojen tyyliin, jo ennen viimeistä osakilpailua.

Tämänvuotiseen multisport cupiin joukkue valmistautui hyvin erilaisin, kunkin vahvuuksia noudattelevin prinsiipein. Yleisesti tunnustettu tosiasiahan on että voiton korjaa se jonka voimavarat, eli energiat (E) riittävät pisimmälle. Albertin harjoitusteoriaa noudattaen, jo nopeat tiimiläiset kehittivät vauhtiaan (~c) edelleen, samalla kun toiset hakivat kokonaismenestyksen kannalta olennaista massaa (m). Kovan luokan seikkailu-urheilijat tietävät että ilman massaa ei voi menestyä, vauhdista huolimatta, koska tällöin energiatkin on nolla, sen sijaan ilman nopeutta voi pärjätä käyttäen hyväksi puhdasta lepoenergiaa.

Sitten tarkemmin vielä kuluvan kauden tapahtumiin…

Päivää, paria ennen ms cupin ensimmäistä kisaa Springiä, joukkue oli kokoontunut nauttimaan munkkia ja simaa Jaskan takapihalle. Samalla ehostettiin melontaohjus Martrea valjastamaan tiimin melontaylivoimaa. Springiin ilmoittautunut nelikko ei osannut päättää keskenään kisapareja, sillä olipa kokoonpanot mitkä tahansa, ei vastustajille jäisi paljoakaan sanansijaa. Omjakonin johtoryhmä päätyi pitkää tikkua vetäen pareihin Jaska&Ville, sekä Outi&Heikki. Tuloksena voitot, roppakaupalla cup-pisteitä, sekä kaksoisjohto. (ks. tarkempi raportti täältä)

Seuraavana osakilpailu numero 2, No Limit kesäkuun alussa. Joukkuuet: Ville&Outi, Heikki&Wäinämö, sekä Japi&Tume. Villelle ja Outille sekasarjan voitto ja pisteet kotiin. Muut parit sijoittuivat kalustomurheiden ohjastamina terävimmän kärjen taakse. Cup-voiton rakentelu jatkui. (ks. tarkempi raportti täältä)

Sitten viimeviikonlopun tapahtumiin: Nyt viivalle onnistuttiin lähettämään vain yksi, mutta onneksi sitäkin kovempi parivaljakko. Heikki oli säästellyt kuntohuippuaan keväästä asti, jotta huippuvauhti osuisi ratkaisuhetkille. Tämähän onnistui thorkildsenmäisellä tarkkuudella. Ville sen sijaan ollut koko kesän iskussa, jolle ei pysäyttäjää tältä niemeltä löydy. Näillä eväillä mentiin ja aikajanalle aseteltuna kisankulku oli seuraavaa: Startti > Domonointi > Voitto. (raportti)

Vaikka kausi ei olekaan vielä paketissa voidaan menestyksen kulmakiviä raottaa

* yleensä voittoon riittää kun on nopein jokaisella osuudella
* intiaani kulkee hölkällä, pyörä polkemalla ja kanootti puhumalla…ei kun siis melomalla
* 1+1 voi olla muutakin kuin 2

Cupin voittaneessa tiimissä kisasivat: Heikki Hihnala, Outi Seppä ja Ville Mäkelä. Pikku-Jaakko Mäkelä, lähetettiin 10 kk:n mäkileirille Italiaan, sillä kunto riitti vasta ylivoimaiseen Springin voittoon. Muita Omjakonin väreissä cupissa kisanneita olivat Jarno Mikkola, Pekka Sorjonen ja Tuomas Hallila.

Kaikesta huolimatta kilpakumppaneiden ei anneta huokaista helpotuksesta, sillä cupin päättävän X-Kaadon voittoakaan ei pintakaasuttajille luovuteta...

Jokipoliisi, omjakon management team

Archipelago Adventure 2009-raportti

noreply@blogger.com (Hercules) — Sun, 30 Aug 2009 20:00:00 +0000

Kolme teesiä kisaan:
1)Ole voittajana maalissa.
2)Tarkkaile Free adventurea ja Team Multisportia.
3)Nauti.

Kahdesta ensimmäisestä kisasta Omjakon on saavuttanut maksimipisteet kahdella erijoukkueella ja kertaalleen toisen sijan, joten voittoa lähdettiin hakemaan. Tällä kertaa kokoonpanona oli Ville ja Heikki.

Kisa alkoi etsi rastit ojasta-questilla ja annoimme muiden vetää letkaa, koska tiesimme että seuraavassa pyöräilyssä kaikki joukkueet pysyvät kasassa ja eroja ei synny. Pyöräily eteni suunnitelman mukaisesti ja päästiin questinä sukeltelemaan järven pohjasta merkkejä. Tässä otettiin muutoma minuutti turpaan, mutta pelko ei ollut suuri kovimpien kilpakumppaniemme ollessa samoissa letkoissa. Questin jälkeen vähän räpiköitiin, juostiin ja pummattiin, mutta niin tekivät kaikki paitsi Rahtiklinikka, joka nähtävästi osasi ainoa tunnistaan punaisen viivan kartalla tieksi ja välttyä pummaukselta. Pummin jälkeen saatiin alkaa tosissaan painamaan, kun Freen Putkuri ja Luoto uimataitoisina ja Hiillon-tiimi uimapatjoilla pitivät vauhtia yllä. Ehkä näin jälkikäteen voi spekuloida, että uimapatjoilla olisi muutomia minuutteja ja paljon energiaa säästynyt, mutta menihän se näinkin.

Uimapatjailun jälkeen ajoimme pienen etumatkan saaneen Freen ja Hiiltomiehet kiinni. Kukaan ei halunnut vetää pyöräilyssä, joten Ville pisteli Jacky Durand pyöräilyä koittaen tiputtaa kaikki letkasta ja lopulta saimme rahtiklinikan karkulaiset kiinni melontaan lähdettäessä. Pari ekarastia lepäilimme ja tankkasimme hiillon uuden karhean Acronin peräaallossa ja eikun vilkku päälle ja kisan kärkeen. Melonnan loppuun oli vielä säästetty kanootin kanto jyrkän mäen yli, jonka jo hiukan kolhuja saaneen Acronimme kanssa suoritimme ripeästi ja ero takana olevaan Hiiltoon kasvoi muutomaan minuuttiin ja muita ei sitten enää näkynytkään.

Sitten lyhyt fillarointi ja suunnistamaan. Etukäteen kuvittelimme suunnistuksen olevan nopea 5km lenkki kangasmaastossa, mutta väärässä olimme. Heti ensimmäisellä rastilla oli ohje kiivetä mäen päälle leimaamaan ja siitä eteenpäin rastit olivat joko suolla järven rannassa tai mäen päällä tai jos rasti oli muuten helpossa paikassa oli koko rastiväli ”hämeen parasta maastoa”. Metsästä juuri ja juuri pois selvittiin Villen repussa olleen kuminauhan avulla ja ero takana olijoihin kasvoi vaan.
Sitten pikkupätkä pehmeässä kivimurskassa ajoa ja ”Oululaiset iltarastit” Questi eli ojien laskemista suolla. Vielä lähti askel lentoon ja 15min questin suorittamisen jälkeen takaa-ajajat olivat vasta aloittamassa questiä. Loppu olikin mukavaa tie myllytystä pyörällä ja voitto oli selvä. Maalissa eroa oli vajaa 20minuuttia.

Kisa oli jälleen hyvin järjestetty, hyvissä maastoissa. Ehkäpä multisport-cupia voisi jatkossakin järjestää näissä paremmissa maastoissa kehä 3:n ulkopuolella, vaikka kyllä yksi korttelirallikisakin pitää vuodessa olla.

Archipelago Adventuresta voitto

noreply@blogger.com (Hercules) — Sun, 30 Aug 2009 12:32:00 +0000

Kevään kolmannesta multisport-cupin osakilpailusta voitto 16minuutin marginaalilla Omjakonille joukkueella Ville Mäkelä ja Heikki Hihnala. Toiseksi tuli kovakuntoinen ja vesileikistä pitävä huipputriathlonistien Free Adventure ja kolmanneksi Cupin kovin uhkaaja Team Multisport. Rapsaa tulee ensiviikolla.

Tsekki takana, Archipelago Adventure edessä

noreply@blogger.com (Hercules) — Tue, 25 Aug 2009 17:15:00 +0000

Tsekin ja Saksan rajamailla käyty eurooppa-cupin finaali päättyi Suomalaisittain iloisiin tunnelmiin Heikin luotsatessa muuten Tsekkiläisen joukkueensa yllättäen kolmannelle sijalle. Hellle helli kisaajia tälläkin kertaa yhdessä 80 linnuntiekilometrin mittaisen suunnistuksen kanssa. Näitten kahden seikan ansiosta keskeyttämisprosentti nousikin hienosti yli 50% ja monet huipputiimit keskeyttivät kisan. Mutta pidempää rapsaa kisasta myöhemmin.

Ensiviikonloppuna Villellä ja Superkompensaatiossa olevalla Heikillä on ohjelmassa Multisport-cupin Archipelago Adventure, jossa tiimi voi varmistaa Cupin voiton itselleen.

Rogainingiä ja Tsekin suosituin suomalainen?

noreply@blogger.com (Hercules) — Fri, 14 Aug 2009 17:00:00 +0000

Viikonloppuna käydään Ylläksellä Rogaining EM-kisat, johon myös Omjakonilaisia lähtee voitto mielessä. Heikki puolestaan rogaining-reissun peruuntuessa lähtee maanantaina Tsekkeihin puolustamaan viime- ja toissavuotista Eurooppa-cupin voittoa. Tällä kertaa yhdessä Tsekin kovimmista seikkailutiimeistä yhdessä Ladan, Hondan ja Pavelin kanssa. Mutta vanha sanontahan on: If you want to win, hire a Finn.

Yöseikkailu Lohjalla

noreply@blogger.com (Hercules) — Tue, 04 Aug 2009 20:16:00 +0000

Kesän ehkä monipuolisin ja mielenkiintoisin seikkailukisa järjestettiin viimeviikonloppuna Lohjalla, johon Omjakonin Heikki osallistui Jaani Lantelan kanssa. Vaikka joukkueen vauhti oli pääosin kisassa dominoivaa tiimin johtaessa kisaa viimeiselle osuudelle asti. Kaikesta huolimatta lopputulos ei ollut kovinkaan hieno Jaanin jalkojen totaalisesti väsähtäessa viimeisessä 15km trekissä ja tiimin tehdessä suunnistuspummeja urakalla. Kisasta haastavan tekivät mielenkiintoiset kartat, joita joku taisi kisassa kuvata sanalla "maailman luokan kartat". Karttojen osalta voisikin miettiä, että kuinka ässä-arpamaisia niiden pitäisi olla, kun hyvänkään suunnistustaidon omaavat ei paikalliset seikkailu-urheilijat eivät osu rasteille. Kisassa lajeja ja tehtäviä oli kivasti ja suosittelen kisaa ehdottomasti seikkailu-urheilun pariin vasta tulleille, jotka hakevat elämyksiä kisoista.

HMA 2009 - kisaraportti

noreply@blogger.com (Ville) — Tue, 28 Jul 2009 18:36:00 +0000

Omjakon onnistui nappaamaan kirkkaimman mitalin tämän vuoden Hiiltomiehet Adventuressa. Pro-sarjan voitto irtosi tänä vuonna noin 7 tunnin kisaamisen jälkeen.

Kahdeksan aikaan perjantai-iltana jaettu kartta antoi viitteitä siitä, että tämän vuoden reitti tulisi olemaan hyvin nopea. Reitti kierteli pääsääntöisesti Lempäälään pohjois-ja itäpuolella käyden koillisessa kuitenkin lähes Hervannassa asti.

Kisa lähti liikkeelle omalaatuisella tavalla joukkueiden kokoontuessa starttiviivalle kanootteineen Lempäälän kanavan sulkuun. Starttipaikka oli tällä kertaa noin 2 metriä ylempänä kuin maali, joka melontaosuudella on yleensä harvinaista. Sulun porttien avautuessa ja vihreän valon sytyttyä joukkueet ryntäsivät kohti Vanajavettä ja ensimmäistä rastia. Tavoitteenamme oli ottaa kärkipaikka heti melontaosuudella ja sen onnistuimmekin tekemään. Yhdessä Duron ja Woodman kakkosen kanssa pidimme kärkipaikkaa koko melontaosuuden ajan, onnistuen tekemään heihin eroa kuitenkin noin 5 minuuttia. Melonta sujui pääsääntöisesti hyvin, tahdin ollessa kohdillaan. Ainoa yllättävä tilanne pääsi syntymään ensimmäisen kosken jälkeen, jossa käänsimme kanoottia kallistamalla osuen samalla jonkinlaiseen akanvirtaan. Kanootin nokka osoitti hetkessä lähes 90 astetta eri suuntaan kuin mihin sen olisi pitänyt osoittaa. Onneksi melat olivat riittävän nopeasti tukemassa paattia ja kaatumiselta vältyttiin. Melontaosuudella laskettiin vielä muutama vuolaasti virtaava koski, jossa keulamies taisi saada jopa hieman roiskeita päälleen.

Hyvin menneen melontaosuuden jälkeen oli mukava ottaa uimapatja kainaloon ja lähteä juosten kohti koskiuinnin aloituspaikkaa. Noin neljän kilometrin juoksupätkän jälkeen pääsimme virkistäytymään Kuokkalankosken kuohuihin. Koskiuinnin alkumatka sujui kaikilta varsin mukavasti. Nopeasti Janne ja Jaakko alkoivat kuitenkin tehdä huomaamattaan eroa Villeen, jonka ”ladonoven” levyiset hartiat ovat ilmeisesti päässeet hieman lahoamaan. Ensin allekirjoittanut yritti etsiä syytä huonosta patjasta, mutta se ei voinut tällä kertaa ollut syy, koska Jaakko myllytti samanlaisella patjalla tehokkaasti karkuun. Ratkaisuna hitaaseen vauhtiin oli lyödä kumilenkki Villen pelastusliiveistä Janne jalkaan, jolloin matka alkoi sujua paremmin. Vaihtopaikalle päästiin eikä takaa-ajajia onneksi näkynyt. Patjat ja pelastusliivit laitettiin reppuun ja matka jatkui kohti Nakkarin vesitornia. Matkalla vesitornille puettiin vielä kiipeilyvaljaat vauhdissa jalkaan, sillä vuorossa oli köysilaskeutumista. Mukavat näkymät tarjonnut quest-rasti suoritettiin nopeasti, jonka jälkeen matka jatkui jalkaisin kohti pohjoista. Juoksuvauhti oli mukavan ripeää, jota kaikki pystyivät varsin kivutta reppu selässä juoksemaan. Rastit löytyivät ilman suurempia ongelmia. Suunnistusosuudella reitin nopeus tuli selkeästi esiin, sillä rastit oli sijoitettu joko polulle tai hyvin lähelle polkua, minkä vuoksi metsäjuoksua ei tarvinnut kovin paljoa harrastaa. Noin 15 kilometrin juoksuosuus saatiin mukavasti pakettiin, jonka jälkeen alkoi kisan rullaluisteluosuus.

Rullaluistelun reitti kulki Kuljun länsipuolelta kisakeskuksen kautta kohti etelää, jossa polkupyörät odottivat. Aurinko alkoi lämmittää ja matka taittui mukavasti. Yksi rasti sijaitsi Kuljun koululla, joka toimi siis kilpailukeskuksena. Kyseisellä rastilla saimme jättää kyydistä pois pelastusliivit, uimapatjat ja kaiken muun tavaran, jota olimme uintiosuudelta asti mukanamme kantaneen ja jota emme enää tarvinneet. Reput kevenivät huomattavasti eikä selässä tuntunut olevan enää mitään. Matka jatkui jo aamulla poljettua reittiä pitkin kohti Lempäälän keskustaa, josta aamulla olimme lähteneet melomaan. Kartta rullalla painoimme kohti fillareita ja viimeistä pyöräilyetappia.

Pyöräilyetapista järjestäjät olivat rakentaneet hyvin vaihtelevan. Luvassa oli tiukkaa asfalttimyllytystä, mäkistä metsäautotietä ja komeaa singletrackiä. Osuus oli suunnistuksellisesti mielenkiintoinen, sillä lähes jokainen rastiväli oli mahdollista suorittaa useampaa kuin yhtä järkevää reittiä pitkin. Alkuun ajoimme noin 10 kilometrin pätkän asfalttia, jonka aikana Omjakonin juna kulki tasaisesti puksutellen. Ensimmäisen pidemmän välin ajoimme pohjoisen kautta, joka ainakin järjestäjien mukaan oli ilmeisesti nopein. Isommilla teillä ajelun jälkeen reitti siirtyi mitä mainioimmalle polulle, joka toimii myös syksyllä järjestettävän Pirkan Hölkän reittinä. Polku on nopeaan maastopyöräilyyn mitä parhain ja olihan sitä mukava ajaa tälläkin kertaa. Koko osuuden ajan ketju oli sopivan kireällä ja matka joutui. Pummeilta vältyttiin ja reitinvalinnatkin tuntuivat osuvan oikeaan, sillä pyöriä emme tuupanneet kuin ennakkoon varoitetulla hakkuulla sekä jonkin verran superliukkailla pitkospuilla. Pyöräilyetapin lopuksi palasimme Kuljun koululle, jonka jälkeen oli jäljellä vielä kaksi rastia. Ajoimme pyörällä rastille numero 17, jossa oli vuorossa quest. Tehtävänä oli tällä kertaa löytää läheisen Pirunvuoren luolaan ”piilotettu” rasti. Rastilla teimme kisan ylivoimaisesti pisimmän pummin ja niin teki ilmeisesti moni muukin. Loppujen lopuksi rasti löytyi mäen ehkä pienimmästä kallionkolosta. Matka maaliin sujui leppoisasti ajellen, kun tiesimme takaa-ajajien olevan jo turvallisen matkan päässä.

Kisa oli kokonaisuutena varsin onnistunut. Uuden kokoonpanon toiminta sujui kuin vaseliinilla rasvattu sekä jäsenten etenemiskyky kullakin etapilla oli hyvin tasainen, jolloin ketään ei suuremmin tarvinnut odotella. Järjestäjät olivat onnistuneet laatimaan hyvin nopean ja suoraviivaisen radan, joka ei jättänyt sijaa sattumalle. Kiitokset siitä heille! Kiitos myös Soikalle, joka uhrasi Acroninsa käyttöömme sekä juoksi pitkin puskia nappailemassa kuvia. Ravit jatkuvat seikkailu-kisojen osalta elokuun lopussa Archipelago Adventuressa. Sitä ennen luvassa kuitenkin mm. EM-rogaining, jonne myös monet seikkailijat ottavat suunnan. Lisäksi Omjakonin rivit harvenevat seuraavan vuoden ajaksi, kun Jaska lähtee hiomaan Dolomiiteille mäkikuntoaan.

Kuulumisiin,

-Ville

Omjakon Teurasti HMA:ssa

noreply@blogger.com (Hercules) — Sun, 26 Jul 2009 06:16:00 +0000

Omjakon ylivoimaiseen voittoon Hiiltomies Adventure Pro-sarjassa, kun pojat suorittivat reitin pintakaasulla yli tunnin järjestäjän ihanneaikaa ja toiseksi tullut joukkuetta nopeammin.. Heikki myös osoitti "seikkailijan mitat" täyttävän veljensä kanssa, että jokainen voi seikkailla ja jokainen voi myös pärjätä Challenge sarjan toisen sijan myötä. Raporttia lisää lähipäivinä.

KUVIA

HMA09

Hiiltomiehet Adventure 2009

noreply@blogger.com (Ville) — Tue, 21 Jul 2009 17:19:00 +0000

Omjakon lähtee ensi viikonlopun Hiiltomiehet Adventureen nälkäisellä kokoonpanolla jahtaamaan kirkkaimpia mitaleja. Tällä kertaa Omjakonin paidan vetävät ylleen Ville, Jaakko M. sekä Multisport.fi -tiimistä lainalla oleva Janne Mononen. Hiiltomiesten kisa on menneinä vuosina ollut yksi Suomen parhaiten järjestetyistä kilpailuista ja ainakin ennakkotietojen mukaan tänäkin vuonna on tulossa mitä hienoin kisa. Paikalle saapuvat jopa televisiokamerat, joiden välityksellä jokainen seikkailu-urheilun ystävä voi päästä nauttimaan HMA:n tunnelmista. Kooste kilpailusta esitetään VO2 -ohjelmassa Urheilukanavalla elokuun puolivälissä. Tarkempia lisätietoja osoitteessa www.hiiltomiehet.com.

AC24 - miten meillä meni.

noreply@blogger.com (Jorge) — Mon, 13 Jul 2009 16:53:00 +0000

Omjakon nappasi toisen tilan tämän vuoden Arctic circle 24h kisasta, voiton omjakonin edestä vei Northern Kings, onnittelut heille!

Kisa lähti liikkeelle Eero Mäntyrannan ampuessa pistoolilla ilmaan lauantaina klo 15, jolloin yhden jäsenen joukkueesta oli haettava prologin kartta uimalla Tornionjoesta. Reitti sahasi Loimanputaan rantoja edestakaisin ja meininki oli villiä kun pienessä tilassa poukkoili 50 kanoottia. Prologi oli kerrankin hyvin suunniteltu, ja se toimi hyvin osana tulevaa reittiä. Rastit löytyivät pienen alkuhämmingin jälkeen ja pääsimme ensimmäiselle etapille kolmantena alle minuutin kärjestä.

Kisa jatkui edelleen meloen, eikä aikaakaan kun siirryimme jo kärkeen meloessa kohti Ruotsia ja tulevaa 12km luistelupätkää. Ennen luistelua oli kuitenkin jo ensimmäinen yllärirasti, jossa piti kiertää pururata bongaten matkalta kolme rastia. Koko kööri kiersi rataa käytännössä yhdessä jolloin luistelemaan päästiin porukalla. Pääsimme kuitenkin yhdessä JSP:n poikien kanssa heti alkuun irti ja "pääjoukko" jäi pari minuuttia taakse. JSP:n lisätessä kaasua mekin jäimme heille vielä luistelun jälkimmäisellä puoliskolla pari minuuttia. Luistelun jälkeen vaihdoimme jälleen vesille ja lähdimme paahtamaan Tornionjokea vastavirtaan. Vauhdin hurmaa ei koettu, sillä vauhti oli varmaankin noin 3km/h. Melonnan tiesimme meille vahvaksi lajiksi, eikä mennytkään kauaa kun olimme JSP:n peräkontissa kiinni ja samantein ohitse. Osa porukoista oli päättänyt raahata kanootteja rannasta käsin kun kanootti ei tahtonut muuten liikkua.

Seuraavaksi vaihdettiin fillareihin ja pyöräilyä olikin luvassa reilut 70 kilometriä. Reitti kulki ensiksi Kittisvaaran taakse, jossa oli köysilaskeutuminen veteen ja bingo-luetunymmärtämis suunnistus. Tämän jälkimmäisen tapaiset "questit" voisi järjestäjät tulevaisuudessa poistaa, koska ne eivät palvele ketään. On aika tulkinnanvaraista mikä on "leveä kärripolku" tai "ensimmäinen polku oikealle" jos ensimmäinen polku on jo kohtuullisen ajettava joidenkin mielestä.

Aikaa tuhraantui ja nyt oltiin kärkeä perässä noin 10min. Seuraavaksi suunnattiin kohti Ritavaaran laskettelurinnettä muutama rasti matkalta poimien. Pyörä kulki ja kilometrit taittuivat. Laskettelurinteen alla yksi kävi jälleen uimassa ja muut tekivät sillä välin varustetarkastuksen. Ilman sakkoja mentiin ja lähdettiin huiputtamaan Ritavaaraa. Ennen ensimmäistä jalkapätkää oli järjestäjä laittanut välikirin yhdelle rastivälille. Poimimme nopeimpana 15 hyvitysminuuttia, vaikka sanomista tuli siitä että joukkue oli liian hajonnut. Noh, kaverin selkä oli koko ajan näkyvissä, joten liekö etäisyydet nyt niin valtavia. Suunnistusetappi kierrettiin vielä hyvässä vauhdissa, vaikka pienen pummin teimmekin jossa eroa kärkeen tuli ehkä 2min lisää. Tämän jälkeen pyöräilyvauhtimme hieman tippui, emmekä saavuttaneet kärjessä myllyttävää Norhtern Kingsiä niin nopeasti kuin olimme kuvitelleet. Rastit kuitenki löytyivät ja lopulta kärkikin oli ajettu kiinni Iso-Apinan huipulle. Hetken poljimme Pukeman ja kumppaneiden kanssa yhdessä, kunnes lisäsimme kaasua ja pojat tippuivat suoraan vetoon. Ensimmäisellä huoltopaikalla eroa oli pari minuuttia meidän hyväksi.

Täältä alkoi kilpailun haastavin etappi, joka sisälsi 12km melontaa ja 22km juoksua kiertäen vaaroja huipulta huipulle soiden kautta kiertäen. Melonta sujui hyvin, ja kun huomasimme hieman pääsevämme karkuun muilta, niin ehkä puseroon hiipi pieni hyvänolon tunne. Melonta suoritettiin Ajankijärvellä ja Ajankijoessa, joka oli mielestäni kisan hienoin pätkä. Melonnan jälkeinen juoksu kulki vielä tiellä hyvin, mutta metsään mentäessä vauhti romahti ja Pohjolan kunkut olivat taas kannassa. Samalla he painoivat ohitse, ja itse koin kisan vaikeimman hetken kun tuntui, että en päässyt soissa eteenpäin ollenkaan. Loppu juoksu olikin allekirjoittaneella hirveää taistelua ja vaihtoon päästessämme eroa oli eteenpäin jo 18minuuttia! Taaksepäin sitä oli jo tuntitolkulla, sen verran muutkin olivat niitissä.

Nyt vaihdoimme jälleen pyörille ja matkaa edessä oli noin 36km +6km suunnistusta. Pyörä kulki ihan ok, mutta suunnistuspätkä ei ollut taaskaan kovin vahvaa suorittamista. Heti alkuun teimme myös lähes 10 minuutin pummin. Rastit tulivat kuitenkin haetteua ja poljimme kohti seuraavaa vaihtoa. Nyt eroa kärkeen oli jo 28 minuuttia.

Seuraavaksi oli edessä aika perusmättö 12km suunnistus Pellon länsi- ja eteläpuolella. Harmiksi Soikalla alkoivat polvikivut vaivata, ja juoksu teki kipeää. Itse aloin toipua yön niitistä, ja juoksu alkoi maittaa aivan eri tahtiin mitä se yöllä teki. Etappiin meni aikaa joka tapauksessa pieni ikuisuus, jolloin arvioimme kisan olevan jo taputeltu ja loppu menikin todelliseksi retkeilyksi.

Pitkän huollon jälkeen oli edessä kilpailun viimenen etappi, 12km luistelua ja saman verran melontaa. Luistelu oli niin kauan hyvää kuin asfalttikin, mutta kun asfaltti muuttui huonoksi niin menokin hidastui paljon. Melonta oli mukavaa, kun virta liikutti kanoottia ja matkalle sattui muutama helppo koskikin.

Maaliin päästiin ajassa 22h 34min kärjelle noin 50min häviten. Kolmanneksi tuli Virolainen Vaude ja neljänneksi SSP-asennus.

Kisa oli parantanut otettaan viime vuodesta huomattavasti. Nyt kisa ei enää tuntunut vain pitkältä multisport-kisalta, mutta parannettavaakin järjestäjälle jäi. Ainakin kilpasarjalaisilla voisi suorituttaa vaikeampiakin köysitehtäviä. Rastipisteet olivat hyviä kuin myös kartta. Hapanta makua suuhun taas jätti jo edellä esitelty quest-rasti. Kisan jälkeen (ilmeisesti jo kisan aikanakin) säännöistä käytiin kovaa keskustelua, kuinka etäisyydet joukkeen jäsenten välillä olivat suuria ja että kaikki kilpailijat eivät käyneet käyneet kaikilla rasteilla, vaikkei sitä säännöissä edellytettykään. Oma suoritus ei ollut häikäisevä, mutta tällä kertaa se riitti ihan kohtuulliseen toiseen sijaan. Kiitokset järjeställe ja ensi vuonna uudestaan!

Omjakon Hopealla AC24-kilpailussa

noreply@blogger.com (Hercules) — Sun, 12 Jul 2009 19:07:00 +0000

Omjakon hopealla Arctic Circle 24-kisassa tiukan voittotaistelun jälkeen. Raporttia kisasta äijien toivuttua.

AC24 lähestyy

noreply@blogger.com (Jorge) — Tue, 07 Jul 2009 17:03:00 +0000

Torstaina lähtee auto kohti Pelloa, sillä perjantaina on Omjakonilla edessä Suomen pisin seikkailukisa. Tiimi on tällä kertaa Jaakko S, Jaakko M ja Ville, tämmöistä kokoonpanoa ei taida olla kisoissa ennen ollutkaan, mutta yhteisreenejä on takana tuntitolkulla joten ajatusten pitäisi kohdata. Kisasta haetaan puhdasta suoritusta, jossa viime vuoden yli parin tunnin pummit saataisiin karsittua ja sijoitusta hilattua kohti kärkeä. Viivalla nähdään paljon kovia tiimejä mm. viime vuoden voittaja team JSP ja Northern Kings ja tuskin muutkaan ovat eräretkelle lapin kairaan lähdössä. Järjestäjät lupaaavat 230 hikistä kilometriä ja paljon korkeuseroja. Nähtäväksi jää mitä tulevan pitää.. Kisaa voi muuten seurata netistä, http://www.arcticcircle24.com/ menkää sinne jos ei muuta tekemistä viikonloppuna ole.

Omjakon Salvia Multisportin voittoon

noreply@blogger.com (Hercules) — Sun, 05 Jul 2009 13:06:00 +0000

Lauantaina käytiin Suomen suurin ja kovatasoisin pari multisport-kilpailu Salvialla ja Omjakon oli mukana Heikin ja Jaakon toimesta. Matkana oli 15km maastopyöräilyä, 3km melontaa ja 7km juoksu merkityllä radalla.

Heti alkupaukusta Omjakon karkasi muilta joukkueilta pyörillä ja melonnassa etumatka vaan kasvoi. Juoksuosuus vedettiin sitten muita kisaajia tarkkaillen ja reilun tunnin kisaamisen jälkeen oli helppo tuuletella maalisuoralla voittoa.

Toiseksi kisassa taisi tulla paikallisia urheilijoita ja kolmanneksi kovaa kuntoa AC24 kisaan etsivät Masa Leppäniemi ja Japi Mikkola.

Yksilösarjan voiton vei Markus Kettunen.

Kokonaisuudessaan kisa oli erinomaisesti järjestetty reilun tunnin mittainen mättö kauniilla reitillä. Tälläisiä kisoja saisi Suomeen tulla lisää.

Midsommarfest 2009

noreply@blogger.com (Ville) — Mon, 22 Jun 2009 17:31:00 +0000

Omjakon vietti juhannuksen totuttuun tapaan lapin jänkhällä ja vaaroilla harjoitellen. Messissä olivat Outi, Kaisu, Heikki, Soikka ja Ville. Juhannusaattona Ylitornion oma poika Jauhojärven Samikin osui samalle reitille, tosin rullasukset jalassa. Sää Länsi-Lapissa oli paras mitä Suomesta juhannuksena löytyi, harjoituspuitteet olivat loistavat eikä huolto tälläkään kertaa olisi voinut olla yhtään parempi. Kiitokset siitä huollolle. Lajivalikoimaan kuuluivat mm.

juoksu
melonta

pyöräily

sekä "seikkailulliset tehtävät"

Stay tuned!

Omjakon vahvisti Cup-johtoaan

noreply@blogger.com (Hercules) — Sat, 06 Jun 2009 16:37:00 +0000

Omjakon Hotpot tälläkertaa joukkueella Outi ja Ville voittivat sekasarjan No Limit adventuressa näytöstyyliin ja kasvattivat eroaan pahimpiin kilpakumppaneihin multisport-cupissa. Miestenjoukkueilla päivä meni hiukan heikommin. GK ja Heikin joukkueessa murtui n.1h kisaamisen jälkeen takavaihtaja ja sen jälkeen maaliin asti edettiin sinkuloiden ilman vaihteita ja tulospaineita. Tumen ja Jarnon kauden aloitus Suomessa meni suunnitelmien mukaan ja tuloksena hieno sijoitus top10.

Miesten sarjan kovimpia olivat kotipaikkakuntalainen team Multisport ja hienolla loppukirillä hopeaa otti woodman ja kolmas Hiiltomiehet, joita kumpaakin Omjakon Hotpot ahisteli hienosti kisan ajan.